On se jännä juttu tuo media

Olen elänyt nelisen vuotta enemmän tai vähemmän ilman televisiota. Viimeiset tv-sarjat, joita oikein todella seurasin taisivat olla Frendit ja the Fast Show. Näillähän pääsee onneksi jo keskusteluun mukaan, jos se ajautuu töllötintasolle. Kevään aikana aikaa on tuntunut riittävän paljon enemmän kuin aikaisemmin, joten olen ehtinyt paikata aukkoa kulttuuriperinnössäni (voikohan näin sanoa suomeksi) ja tutustua sarjoihin, joista en nyt nimeä kuin Pasilan etten vaikuttaisi täysin eilisen teeren pojalta. On se jännä juttu, miten viihdyttävää paikallaan istuminen ja naureskelu voi olla. Ettei liikkeessä koko ajan tarvi olla. Ajatteluun vaikuttaa se voi. Voi vaikuttaa niin. Hyvä asia. Onko? En tiedä, otan lääkkeet.

Osallistuin huvikseni poliitiikan opiskelijoiden kurssille, joka käsitteli kansainvälisiä konflikteja, niiden syitä ja seurauksia. Oppiminen tapahtui katsomalla elokuva, jonka jälkeen kuunneltiin lyhyt opiskelijoiden tekemä alustus, jonka jälkeen keskusteltiin ja väiteltiin. Kurssin ajankohta keskiviikkoiltapäivä sopi hyvin aikatauluuni. Ihan jokaiselle movie-classille en ehtinyt, mutta näin seuraavat elokuvat, jotka myös pisteytän.
Invisible Children, 8+, jenkkinuorten tekemä musiikkivideohenkinen kooste Ugandan lapsisotilaista, koskettava siihen asti kunnes päästään lopputeksteihin sisällytettyihin "mitä juuri sinä voisit tehdä --> leivo pikkuleipiä --> kutsu kaverit --> kerää rahaa --> valonsäteet leviävät Amerikasta Afrikkaan ja infrastruktuuri rakentuu itsestään" -ajatuksiin. Ei edes paatuneen positiivinen partiomieleni liikahtanut tämän jälkeen. Mutta ajatus ja tarkoitus on tietysti hyvä, ja jos tämä ja ne mustat pakettiautot vetoavat nuoriin, niin mikäs siinä.

Blood Diamond, 8½. Tarina kansainvälisen timanttikaupan ja paikallisten konfliktien yhteydestä, siitä miten sotapäälliköiden on mahdollista ylläpitää valtaansa rahoittamalla sitä timanteilla, jotka salakuljetetaan konfliktialueilta ja veritimantit pestään puhtaiksi naapurimaassa.

Lord of War, 9½, kansainvälinen asekauppa ja miten tähän päädyttiin kylmän sodan jälkeen. Syriana, 9, monimutkainen öljyn ympärille kietoutuva kertomus. Jarhead, 7½, ensimmäinen Irakin sota perusjantterin näkökulmasta. Bloody Sunday, 8+, Pohjois-Irlanti. Al Goren Inconvinient Truth ei mahtunut kurssikalenteriin, mutta sitä sivuttiin keskusteluissa niin useasti, että sekin tuli katsottua.


Paperitiedotusvälineiden puutteessa olen lukenut netti-HS:ää sekä muutamia ulkomaita analysoivia blogeja: Zurich, Osmon matkaa välimerelle, Iran, Lajinsa Viimeinen.

Zmrzlina, bbq & pivo

Sunnuntaista oli jo tulossa yksi noista pradelna&Globus-päivistä (pese pyykit ja käy kaupassa). Onneksi jäin Stijnin kanssa katsomaan tv:tä edellisiltana, joten olimme Dirkin ja Benin kanssa terässä valmistelemaan maanantain grillijuhlia. Olimme pitkin viikkoa kutsuneet ihmisiä ja perjantaina viimeistään "kaikki" tiesivät, että maanantai-iltana Sigma-Sparta-pelin jälkeen lammella nähdään. Mainos oli päätynyt myös ESN-sivuille. Niinpä me kolme nälkäistä kaverusta reippailimme läpi hypermarketin nostellen kärryihin lihaa, makkaroita, 30kg sahanpurubrikettejä, kynttilöitä, viiniä, olutta, salaattitarvikkeita, kertakäyttölautasia ja muuta tarpeellista. Luulin, että minulla on viettiä tulta kohtaan, mutta Dirk osoittautui puolittain pyromaaniksi, viimeistään maanantai-yöllä viskoessaan bensaa liekkeihin. Ramsteinin soidessa taustalla, luonnollisesti. Minkä showmiehen iltanuotiot hänessä menettävätkään. Osallistuminen nuorisojärjestöjen toimintaan ei kuulemma historiallisista syistä entisen itä-saksan puolella ole harrastuslistan kärkipäässä. Samaa totesi Sasha, että kuuluminen puolisotilaalliseen organisaation katsottiin Tsekissä olevan hyväksi tulevaisuudelle ja siis myöskin puolipakollista. Oikeastaan koko loppupäivä tuli hengattua belgialaisessa seurassa tehden pastasalaattia ja kaupungilla ja samalla oppien yhtä sun toista historiasta, etenkin toiseen maailmansotaan liittyen ja toisaalta puolella silmällä seuraten kaupunkiteatteriesitystä Olomoucin historiasta.



Illalla oli tarjolla crepejä, suolaisen täytteen kera ja myöhemmin jäätelöllä. Ahdettuamme itsemme liian täyteen pyörimme rappuset alas ja nautimme lämpimästä illasta kuin lapset camping-alueella potkien palloa ja parantaen maailmaa. Mukavaa vaihtelua viimeisen ratikan perässä juoksemiselle. Joka muuten kuuluu suosikkipuuhiini, kts. haastattelu.

Maanantaina käytin kaksi tuntia saadakseni lääk. tdk:n toimistosta allekirjoituksen todistukseen, että olen todella ollut Olomoucissa. Huomasin pitäväni pientä odottamista aivan normaalina, enkä tuntenut kiirettä mihinkään. Toimiston tädit olivat ystävällisiä ja todella vetivät pisteet kotiin ja vasta palattuani kämpille aloin ajatella, kuinka kärsimätön ja hiiltynyt olisin Suomessa 15 minuutin odottamisen jälkeen.

Chili con carne con carne, juuresnyytit ja salaatti saatiin valmiiksi juuri ajoissa ennen kevään viimeistä Sigma Olomoucin jalkapallo-ottelua. 10 000 Sigma-kannattajan ja 500 muuta yleisöä tuplasti äänekkäämmän Sparta-fanin luoma tunnelma viihdytti ja itse pelikin oli mielenkiintoinen, joskin Sigma hävisi lopulta 0-2. Minulle peli taisi olla suurin urheiluun liittyvä stadion-luokan tapahtuma koskaan, mikä oli minusta mutta ennen kaikkea muista hämmentävää huomata. Tulevaisuudessa on yhdistettävä johonkin reissuun futismatsi maailmanluokan areenalla.


Illan grillijuhlat olivat suuri suksee. Ihmisiä tuli tuplasti odottamamme määrä, arviolta 50-70. Hiilet ja puut riittivät koko illaksi, ihmiset söivät kyllikseen eikä jäljelle jäänyt kuin paketti makkaroita ja muutama ylikypsä peruna. BBQ kesti täyden työpäivän verran iltakahdeksasta aamuneljään, jolloin viimeisetkin kymmenkunta uneliasta grillaajaa päättivät siirtyä höyhensaarille omaan punkkaan. Lauluakin kuului, Yesterday, Kumbay-ah sekä Monty Pythonin ikivihreä "Finland, Finland, Finland, the country where I want to be".

Mennään ulos

Kuluneella viikolla tapahtui taas kaikenlaista. Olen nauttinut olostani ja akateemisesta vapaudesta. Opiskellut ja kirjoittanut kun hyvältä tuntuu. Ei huomattavan paljon muttei ihan vähääkään, ja olen ollut tyytyväinen, kun päivittäin olen kyennyt olemaan tuottelias. Syväreiden kirjoittaminen ulkomailla sujuu varsinkin silloin, kun koko opiskelija-asuntola tuntuu nukkuvan eli aamupäivällä. Myöskään yliopiston verkon lukuoikeudet tuntuvat olevan jopa kattavammat kuin Turussa, mikä on ollut hienoa huomata. Säästän teidät enemmältä opiskeluasialta ja kerron hieman mitä iltaisin on tapahtunut.

Kiitos blogia seuranneille ja kommentoineille, on aina mukava lukea tai kuulla ajatuksia Suomesta, Sveitsistä tahi Englannista. Pääasiassa olen toki itselleni tätä muistoksi Erasmus-ajasta kirjoittanut ja jo nyt on ollut hauska palata hetkiin helmikuussa. Tämä mielessä kertailen nyt viikon tapahtumista. Maanantaina lihasten särkeminen jalkapallomatsin jäljiltä alkoi ahdistaa siinä määrin, että tein palauttavan lenkin läheiselle järvelle, kävin uimassa ja nautin kesäisestä ilmasta. Illalla kävin Tiagon, Caron, Martan ja Benin kanssa rumpukonsertissa U-klubilla, jossa 7 rumpalia tykitti 60 rumpua. Tämän jälkeen söimme pizzaa Captain Morganissa, jossa Isicilla sai yhtä tilattua kohti yhden kaupan päälle. Sitten pyörimme Martan synttäreille vielä hetkeksi.

Tiistai-illalla Ben esitteli Belgian partiolaisten "partio 100 vuotta" -juhlallisuuksia Brysselissä. Kaupungin liepeillä oli kymmenkunta leirialuetta, joilta viikonlopun aikana käytiin keskustassa marssimassa, stadionilla ja aktiviteeteissa 150 000 partiolaisen voimin. Viikon aikana myös kotimaan partioasiat olivat mielessä. Kilpailukutsu saatiin julkaistuksi. Kroatialaisten tyttöjen pannukakkukesteillä tarjottiin rasvassa uitettuja lättyjä ja punaviiniä coca colan kanssa. Caroline paljasti salaatinkastikereseptinsä: jugurttia ja pestoa. Siispä keskiviikkona en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kutsua itseni salaatin kera Caron ja Charlenen luo syömään. Nämä oikiksen lasketteluretkellä toisiinsa tutustuneet tytöt ovat asuneet täällä pian 9 kk yhdessä ja saavat siten unohtumattoman yhteisen kokemuksen. Illemmalla en tuntenut itseäni väsyneeksi, joten lähdin mukaan 15min (se pub yliopistonkirjaston kellarissa), jossa höpöteltiin mukavia Lukaksen, puolalaisten ja ranskalaisten kanssa.

Torstai-illalla kutsui teahouse, jossa kokeilin ruisleipäaromiteetä. Ola, Marta, Paula, Ben ja hollannin kielen professori Bus, Caro ja Charlene sekä Alan muodostivat varsin kansainvälisen porukan, jossa aika kului vikkelästi. Caro ja Charlene kutsuivat taasen illalliselle. Illalla maistoin parasta Mojitoa koskaan. Metro-klubilla tsekki yritti iskeä Cecilea, ja saattaessani häntä kotiin kuulin mielenkiintoisen analyysin ranskalaisesta nuorisosta, yliopistoelämästä ja sain toisaalta kertoa minkälaisia ajatuksia suomalaisilla on Ranskasta ja ranskalaisista. Hyviä ja huonoja tottakai, pitäydyin pääasiassa positiivissa. Cecile pahoitteli, ettei Chirac ollut kovin diplomaattinen sanoessaan, että "vain suomalaiset tekevät huonompaa ruokaa kuin englantilaiset, eikä sellaisiin ihmisiin vain voi luottaa."

Perjantaina aloitimme illan pelaamalla biljardia, kävimme illallisella isolla porukalla ja Konviktissa vietin useita tunteja ennen siirtymistä muiden mukana yökerhoon. Illan teema oli European Student Networkin järjestämä läksiäisjuhla, siis käytännössä kutsu että kaikki kokoontuvat Konviktiin. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja, joista osaa en ollut tavannut helmi-maaliskuun jälkeen vaikka samalla kampuksella asutaankin. Moni toki oli enemmän tuttu lukuisista kämppäkekkereistä, ja näistä illoista ilta Konviktissa itse asiassa erosi lähinnä siten, että tilaa oli enemmän ja äänentoisto parempi. Sekä pöytäfutis, eikä toisaalta resepsuunin tyttöä huutamassa ovelta "Spottoornoo".

Lauantaina pelasimme jälleen futista lääkisläisten kanssa, tällä kertaa sekoitetuin joukkuein. Todella nautin pelaamisesta vasemmalla puolustuksessa. Pelasimme 4+3+3-taktiikalla, joten laitapuolustajana sain juosta auttamaan hyökkäystä ja sehän sopi omaan ei niin tekniseen kikkailuun vaan enemmänkin fyysiseen kuntoon perustuvaan pelityyliini.

Hyvä Suomi

Jo on komiaa.. Suomi peittosi sekä USA:n että Venäjän jääkiekossa. Tieto tästä herätti edes jonkunlaista vastakaikua jopa välimeren väessä. Euroviisut sen sijaan.. hehheh, mielipide tuntuu olevan välillä EVVK - EVVVVVK. Enkä kyllä ihmettele, sillä itsekään en ole tapahtumaa katsonut, paitsi viime vuonna sattumalta olin lauantai-iltana kotona. Unohtumattomin euroviisukokemukseni on vuodelta 2003, jolloin elin koko lauantaipäivän euroviisuhuumassa kuunnellen loppumattomalta kasetilta turkin voittobiisiä '02 sekä muuta turkkimusiikkia speksin hautajaisissa. Ryhmien tehtävänä taisi olla hyppiä kivia pitkin Bosborinsalmen yli Turkkiin ja takaisin mahdollisimman nopeasti. Eurooppalaisille ystäville tarjottiin luonnollisesti olutta salmen toisella puolella, sillä EU:iin oli kova hinku jo silloin.

Oluesta puheenollen, eilinen Olomouc Pivnici Festival viihdytti Tiagoa, Benia ja Carolea kovasti. Oli reilut 20 panimoa, paikallisia rocknimiä ja sikaa vartaassa. Ei tappeluita, ei öriseviä ihmisiä, ei poliiseja tahi ambulansseja. Oikein mukavaa.

Edellisenä päivänä, siis torstaina, kävimme tutustumassa vanhaan luostariin kunnostettuun sotilassairaalaan. Loppujen lopuksi siellä ei ollutkaan museota tai opastettua kiertokäyntiä, mutta rakennus oli joka tapauksessa siistein ja makein sairaala ikinä. Vierailun jälkeen istuimme Tiagon, Charlenen ja Caron kanssa jäätelöllä ja puheenaiheista pisin keskustelu syntyi erilaisita gradujärjestelmistä. Jäi sellainen kuva, että Suomessa graduja tehdään useammalla alalla kuin muualla ja jopa medisiinarit tekevät hieman tutkimusta syventävien opintojen myötä (kyllä, kuulostaa tylsältä, mutta keskustelu oli mielenkiintoinen, uskokaa pois).
Palasimme Nerediniin, näimme olutta jakavan vanhan raitiovaunun ja päädyimme tsekkiläisten kanssa istumaan terassille ja nauttimaan Tokaye-viiniä Unkarista. Sitten Silvian läksiäis-illallinen ja Taon läksiäiset Euroviisu-semifinaalin pyöriessä ruudussa.

Jalkapallojoukkueemme taktiikkapalaveri viime yönä pubissa taisi olla osasyynä siihen, että tänään tuli turpaan 4-0. On totuuden nimissä sanottava, että vastustajan paras pelaaja oli ekan puoliajan ukkosmyrsky. Erasmusten liukastellessa ilman nappuloita oli heidän helppo tykittää kolme maalia. Pelasin ehkäpä parhaan futispelini koskaan. Loistava fiilis, kuten hyvän urheilusuorituksen jälkeen ainakin.

ps. Euroviisujen hauskin blogi on tämä.

Lomaviikko

Syventävien kirjoittaminen sai hetkeksi jäädä, sillä vanhemmat tulivat käymään. Juuri sopivaan aikaan, ei liian lähellä Erasmus-lopputohinoita eikä toisaalta pääsiäisen tienoilla, vaan juuri sopivasti nyt. Tutustuimme kaupunkiin, söimme eri paikoissa ja matkustimme torstaina Itävaltaan. Melkin luostari oli hämmästyttävä ja Wachaun laakso upea.

Palatessani Wienistä todella hämmästyin kuinka iso muutos rajan yli meneminen onkaan. Olin jo aika lailla tottunut siihen, että paikat ovat hiukan rempallaan ja sinne päin. Itävaltalainen kolisematon, hiljainen, ilmastoitu, valaistu ja nopea juna suihki läpi maaseudun jota koristavat lukemattomat tuulivoimalat. Kunnes Breclavin rajakaupungissa näkymä muuttuu ruosteiseksi, samoin juna.
Odotan mielenkiinnolla miltä Suomi näyttää palatessa. Metsäiseltä varmasti, mutta jotenkin luulen havaitsevani että tsekkiläisellä kaupunki- ja maaseutukuvalla on enemmän yhtenemiskohtia kuin tiptop-saksalaisella näkymällä. Enkä hesarin mielipidekeskustelun pohjalta luomani kuvan pohjalta usko, että tuulimyllyjä jatkossakaan Suomessa liiemmälti nähdään. Harmi, minusta ne eivät maisemaa rumenna. Se olkoon tämän päivän ilmastopoliittinen kannanottoni.

Badenin, Wienin lentokentän, lenttokenttäjunan, St. Augustinus-kirkon, Albertine-museon ja junailun jälkeen pelasin futismatsissa Erasmusjoukkueen väreissä. Koska kansallisuuksia oli monia, päätimme pelata valkoisissa, sillä se sisältää kaikki värit. Matsi lääkiksen englanninkielisessä ohjelmassa opiskelevia vastaan päättyi 1-2 meidän voittoon. Kirjataan maalintekijöiksi Ricardo ja Stijn (rp.). Illalla Ossin syntymäpäiväbileet a.k.a. vodka-party oli voiton takia kenties vieläkin lennokkaampi monien osalta kuin olisi voinut arvata. Minulla oli todella hauska ilta varsinkin Ricardon, Caron ja Charlenen kanssa.

Viikko on alkanut mukavasti. Ulkona kavereiden kanssa syömässä, kirurgian opiskelua ja välillä vesisodan tarkkailua ikkunasta. Nyt ukkostaa, ja pidän siitä.

Tyypillinen tsekkiläiskaupunki

Jihlava, tolppa

Karlovy Vary

Cesky Krumlov, tolppa

Telc

Telc. Täälläkin on tolppa.

Reissuja

Päiväretki kavereiden kanssa.

Retken päätepiste.

Cesky Krumlov, linna iltavalaistuksessa.

Cesky Krumlov, päivällinen.

Karlovy Vary

Festariviikko

Matkasta toipumiseen ei ollut paljon aikaa, mutta riittävästi. Tiistaina Erasmus-päivää varten valmistelimme Ossin kanssa esityksen Suomesta. Onneksi tapasin O:n lounaalla, joten ehdimme puuhata jotain ennen futispelejä ja jatkaa sitten Cafe87:ssa. Kuudelta show oli valmis, joskaan päivän ohjelma ei ollut pysynyt aikataulussa. Ohjelma oli alkanut neljältä.

Ehdimme siis ”nauttimaan” alastomasta teatterista. Viisi viisikymppistä äijää oli hiihtolomalla. Olisivat voineet olla suomalaisia. Yksi kaveri jäi ryyppyretken takia lumihankeen makaamaan. Hautajaisissa ryypättiin lisää. Hypotermiasta tuli mieleen, että ehkä juuri kylmyyden takia tapahtumilla on tapana Suomessa alkaa ajallaan.

Esityksemme oli kuulemma suksee. Espanjalaiset esittivät flamencoa ja Portugali on kaunis maa kuulemma myös. Ranskalaisten powerpoint ei auennut, joten he tarjoilivat viiniä. Hyvä maku jäi siitäkin esityksestä.

Illalliselle kutsuin Carolynin, Charlenen, Tiagon ja Ossin, mikä oli mukavaa ja ilta jatkui 15minutissa, jossa odotti livebändi vaikkemme sitä tienneet. Aamulla näin 7:30 poikien lähtevän futisturnaukseen, yllätyin että välimerenmaalaiset olivat heränneet ajoissa. Mutta olihan kyse jalkapallosta. Lepäilin aamupäivän ja lähdimme belgialaisen Benin kanssa lounaan jälkeen keskustaan. Osallistuimme opiskelijaparaatiin, joka johti meidät Majales-festivaaleille, paikalliselle vastineelle vappujuhlille tavallaan. ENS-tytöt Sasha, Eva ja Monika olivat osallistuneet järjestelyihin ja auttaneet firmaa lipunmyynnissä. Festarit olivat hyvät, joten en voi sanoa joutuneeni mainonnan ”uhriksi”.

Alku tosin ei mennyt aivan putkeen, sillä Benin piti lähteä vielä yliopistolle ja jäin itsekseni puistoon istumaan, kuuntelemaan bändiä ja nauttimaan auringosta. Mutta ei. Festivaali ei ole edes suomalaiselle mahdollinen paikka nauttia yksinolosta. Ei vaikka kuinka yritin, mutta juttuseuran kaipuu kävi ylitsepääsemättömäksi. Päivällisen ja suihkun ja päiväunien jälkeen uusi alku festareille ja illasta tuli yksi kevään hauskimmista. Kävimme muun muassa Ossin kanssa paidatonna lavalla kantamassa Sashaa turvamiehen roolissa. Backstage-passeista löydettiin sen jälkeen yhtä sun toista ilonaihetta. U-klubilla jatkoilla lämpimässä kesäilmassa istuskeltiin terassilla. Jännänä kuriositeettina mainittakoon, että tapasin yhden maailman parhaista Diablo2-nettipelin pelaajista. Viisi vuotta sitten kuulemma 10 tuntia päivässä, enää ei töiltä pysty.

Perjantaina söin illalla Benin ja Lukin kanssa. Benin kanssa kävimme tutustumassa teehuoneeseen ja höpöttelimme kolmisen tuntia ajoista ja paikoista maan ja taivaan välillä. Olimme torstaina sopineet lauantain pyöräretkestä, jolle startattiin 7:30. Vuokrasimme rautatieasemalta mainiot hybridipyörät. Jesenik Javoricke –luolasto oli ihmettelyä herättävä stalagmiitteineen ja stalagliitteineen. Bouzovin linna oli sarjassa tyypillinen tsekkiläinen linna. Litovelissa maistoimme tietenkin olutta. Matkaa taittui yhteensä 95 kilometria. Päivä kului nopeasti; Ben on hengenheimolainen.

Ainakin nyt tuntuu siltä, että kulunut viikko on ollut paras Erasmus-aikana.

Roadtrip Czech Republic

1200 km autoilua neljässä päivässä. Ei kuulosta houkuttelevalta. Mutta hauskaa oli!

Ennen kuin kerron mitä kaikkea näimme, esittelen matkaseuruettamme.

Dirk, ruokaa rakastava iloinen ja reipas saksalainen Tsekin rajalta, joka arvostaa moottoreita ja etenkin kaksipyöräisiä siinä määrin, että ottaa kesällä kandin paperit ulos yliopistosta ja aloittaa työelämässä kaverinsa firmassa, joka valmistaa, myy ja välittää moottoripyörien tuunausosia. Politiikan opiskelijana tuntee hyvin historian nyansseja ja voi loputonta enemmän tai vähemmän vitsikkäiden kommenttien virtaa ranskalaisten suuntaan. ”En ole koskaan käynyt Ranskassa, menen rajan yli vain orjana tai sotilaana”. Dirk kertoi suunnitelmistaan käydä kuitenkin Compiegnin metsässä katsomassa erästä junanvaunua.

Cecile ja Ricardo ovat olleet rakastuneita viime syksystä lähtien; malliesimerkki eurooppalaisesta yhteisestä identiteetistä, jossa kotimaan merkitys pienenee. Joskin molemmat ovat erittäin ylpeitä kotimaastaan Ranskasta ja Portugalista, jotka ovat maailman parhaita paikkoja asua. Retken aikana noin 17 tuhatta pusua, mikä teki keskustelun hankalaksi ajoittain. Ricardo on fanaattinen jalkapallojoukkue Benfican kannattaja. Kuvailisin Ricardoa silti eniten sanalla älykäs.

Tiago tarjoaa jokaisella aterialla omastaan muille. Hän on sydämellinen, muita kunnioittava joskin välillä rujo puheissaan, polttaa aivan liikaa, ja hänen huumorintajunsa on mainio (lue samanlainen kuin minulla). Lisäksi hän on kommunisti.

Charlene toimi jälleen eräänlaisena äitihahmonamme ja piti huolta, että kaikilla oli kylläinen olo. Partiolaisena hän hoiti lounasleipien hankintaoperaation johtamisen meidän muiden singahdellessa supermarketin tiskiltä toiselle keräten juustoja ja leikkeleitä. Aamupalaostoksille lähdin mukaan ja vastasin aina myöntävästi hänen kysyessään tarvitaanko tätä ja tätä varmasti. Seurueen ilmeet aamupalalla olivat näkemisen arvoiset: muut ihmettelivät määrää, Dirk ja minä olimme oikein oikein tyytyväisiä (leipää päällisineen, mysliä, jugurttia, hedelmiä) Charlenen kanssaan tulen ehkä parhaiten toimeen, johtuuko sitten partiolaisuudesta vai siitä, että molempia yhdistää ikävän tunne kotimaassa odottavaan ystävään.

Carolyn on maailmankansalainen. Olen mennyt sekaisin, kuka vanhemmista ja isovanhemmista on Ruotsista ja kuka Sveitsistä. Intiassa ja Senegalissa hän on käynyt, kesällä on suunnitelmissa matka Peruun. Ei ehkä maailman kovin travelleri, mutta silti. Carolyn on ilopilleri, joskaan ei isommassa seurueessa se äänekkäin. Hän on Charlenen (paras) ystävä ja he opiskelevat yhdessä oikeustiedettä Pariisissa.

Perjantaina Kutna Horan katedraali, Italialaishovi ja kirkonkellari, jonka taiteilija oli koristellut tuhansilla ja tuhansilla luilla. Illalla saavuimme Karlovy Variin, jossa yövyimme camping-alueen bungalowissa. Lauantaina viihdyimme kylpyläkaupungin geriatrisella nopeudella etenevän elämänmenon tahdissa puoleen päivään asti. Retken positiivisin yllätys oli Loketin keskiaikainen kylä. Sieltä kansallispuistoa halkovia teitä pitkin Plzeniin, jonka olutmuseo oli harmiksemme juuri sulkeutunut. Illalla Cesky Krumloviin, joka oli vieläkin keskiaikaisempi, hienompi, viehättävämpi kuin olin osannut kuvitella. Hostel 99 oli myös oikein mainio ja brazilialainen työntekijä majoitti retkikuntamme omaan 8 hengen huoneeseen.

Sunnuntain vietimme linnassa, puutarhassa ja kaupungilla ja hyvästelimme Dirkin ja Charlenen joiden täytyi lähteä päivää aikaisemmin opiskeluasioiden takia. Kuten muinakin iltoina, söimme illallista pivon ja viinin kera. Maanantaina kävimme viktoriaanisen linnan porteilla ja ajelimme läpi oikeen kauniin järvi- ja maaseudun. Muu seurueemme ihmetteli järviä ja minä heidän ihmetystään. Iltapäivällä pysähdyimme Telcissa, joten Unescon maailmanperintökohteita sattui matkan varrelle siis kolme ja mikäpä parempi kuin päättää matka neljännen juurelle Olomoucissa. Melko kuoppaisia valtateitä, mutta liikenne soljui.

Road trip

Klo 9.45. Suomalainen odottaa matkalle lähtöä vartin päästä. Turhaan. Kukaan muu ei vielä ole herännyt.
Eilen ennen puoltayötä varmistettiin ensimmäisen yön majoitus. Vastapäässä osattiin tsekkiä ja saksaa ja minä puhuin suomea ja englantia. Ilmeisesti meillä nyt on kuitenkin kaksi bungalovia odottamassa Karlovy Varin lähistöllä.
Näistä lähtökohdista huolimatta odotan reissusta tulevan mainion. Vuokrasimme auton ja kierrämme Tsekin kauniita pikkukaupunkeja. Matkaseurue toimi Wienissä, miksei nytkin.

Kolmen vuorokauden retkeä mielellään valmistelisin etukäteen huolellisemmin. Pidän improvisoiduista matkoista, mutta näin lyhyellä tripillä aika ei vaan voi antaa myöden kovin peliliikkeille kylissä, jos tavoitteena on löytää kiva, halpa majoitus 7 hengelle.

Jahas, ensimmäinen kaveri heräsi, tuli liikettä meseen.


Kutna Hora, Karlovy Vari, Cesky Krumlov, Telc, täältä tullaan.

Silvian synttärit ja haikki

Tiistai: Silvian synttärit, huone 1

Silvian synttärit, huone 2

Perjantai: Retki järvelle

Lauantaina haikki: Ralf, Marta, Josef, '' and Riga

Retken päätepiste, Holy Hill

Haikilla melanoomaa hankkimassa

Tällä viikolla on opiskeltu ihotauteja. Oppiaine on tuttu viime syksystä, joten olen skipannut epäinhimilliseen aikaan alkavat luennot 7.30-8.30 ja osallistunut harjoitustöihin. Avohoidon ja osastohoidon suhde eroaa jonkin verran Suomen terveydenhuollosta. Ihotautiosastolla on enemmän potilaspaikkoja ja potilasmateriaali eroaa hieman. En nyt mene sen enempää yksityiskohtiin medisiinasta.

Aamupäivät ovat siis kuluneet sairaalalla ja nelosvuosikurssilla tuntuu olevan parempi yhteishenki kuin vitosella. Jälleen uusi erasmus-kasvo otettiin lämpimästi joukkoon ja opiskelijat vaihtavat mielellään kokemuksia ja näkemyksiä opintojen kulusta Tsekissä ja muualla. Kurssi kestää kuitenkin vain 10 päivää, joten en oikein usko, että pystyn uusia kavereita siinä ajassa tekemään.

Lucas tuli takaisin Puolasta ja käytiin sen kunniaksi pitkästä aikaa uimassa. Lucaksen kanssa on tavallaan hankala ja tavallaan miellyttävä keskustella, koska hän joutuu miettimään ja muodostamaan lauseita mielessään etukäteen. Se taas jättää keskusteluun mukavasti aikaa omille ajatuksille.

Tällä viikolla en mennyt kertaakaan ulos. Viittaan edelliseen viikkoon. Syventävätkin edistyivät, sillä liian monella futaajalla oli muuta tekemistä. Torstaina ja perjantaina syvärit alkoivat ottaa taas päähän, koska en ollut tyytyväinen omaan ajatuksenjuoksuuni, jossa tunsin kiertäväni ympyrää pääsemättä eteenpäin. Jätin asiat hautumaan ja lähdin kesken päivää rannalle puolalaisten kanssa. Lämpötilaennätyksiä rikottiin sekä perjantaina että lauantaina. Keskilämpötila on kuulemma 7 astetta normaalia korkeammalla. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta.

Lauantaiaamuna lähdimme Olomoucin keskustasta noin 15 kilometrin retkelle. Kuljimme pienen joen tahi luoman vartta ohi peltojen, parin kylän, kesäasumusten ja linnapuutarhan. Kuljimme läpi sekametsän, jossa kummasti kasvoi sekä lehti- että havupuita. Aluskasvillisuus oli melko vaatimatonta verrattuna Suomeen. Retki oli onnistunut ja seura mielenkiintoista ja hauskaa. Turkkilainen Enime oli lukenut kirjan Suomen itsenäisyyden alkuhetkistä ja piti sitä hienona kertomuksena kansallisesta heräämisestä. Oppaamme Josef heitti tuttuun tapaan huulta jatkuvalla syötöllä, välillä mielestäni liikaakin sarkasmia viljellen.

Retken jälkeen kävimme katsomassa lääkiksen englanninkielisen ohjelman opiskelijoiden jalkapallo-ottelua. Kentän reunalla olivat kannustamassa ja hengailemassa varmaankin kaikki ohjelmaa opiskelevat. Tunnelma oli käsittämätön ollakseen opiskelijaystävyysottelu. Matsi oli jännä ja tunnelma hyvä, vaikka tunsinkin itseni todella ulkopuoliseksi, kun useamman vuoden yhdessä vieraassa maassa opiskelleet medisiinarit veljeilijät pelin suomassa huumassa. Tunsin hetkellisesti voimakasta vetoa takaisin Suomeen.

Tätä kirjoittaessani istun kämpässäni tietäen, että ensimmäiset terassit keskustassa on avattu. Kukaan ei tunnu olevan mesessä tavoitettavissa, harmillista. Taidan tarttua puhelimeen…

Prahan kevät

Viiden päivän jälkeen ei kekseliäämpää otsikkoa tule mieleen. Pääsiäisviikko oli sanalla sanoen hauska. Päivät pitkiä, aamut lyhyitä. Olutta ja ystäviä. Linna, kirkot, tori, taidetta ja Vltava-joki sekä tietenkin Staropramen-panimo.

Sunnuntaina saavuin junalla hämyiselle rautatieasemalle, joka todella kaipaa remonttia. Seinämainoksista päätelleen sitä suunnitellaan. Olympiakisalobbarit halunnevat nopeaa toimintaa. Vartin kävelymatkan päässä löytyi Orebitska-katu, jolta löytyi hotelli, jonka oven edessä odotteli tuttuja naamoja ja tuttu kieli. Nopean majoittumisen jälkeen mielessä oli lähinnä ruoka. Karri, Tero ja Pauli istuivat pian pizzeriassa ja todistivat opiskelleensa survival-tsekkiä. Pivo x 4.

Kävimme kävelyllä kaupungilla ja istahdimme astronomisen kellon edessä kello yhdentoista oluella (apostolit olivat jo yöpuulla, näimme heidät tositoimissa vasta parin päivän päästä). Maanantaiaamun aloitimme kävelyllä juutalaisella hautausmaalla ja vierailulla Kafkan haudalle. Ratikka+metroverkon totesimme toimivaksi, varsinkin suomalaiseen verrattuna. Kiertoajelun jälkeen nousimme vanhat portaat inhoja turistinhoukuttumia väistellen kohti ”maailman suurinta keskiaikaista” linnaa. Kidutusvälineet ja katedraali jäivät mieleen. Päätimme palata uudestaan. Illallistimme tyttöjen kanssa ja jatkoimme iltaa Kampa-saarella olevassa vanhassa myllyssä. Illan päätteeksi kapusimme hotellin vieressä kohoavalla Ziskovin kukkulalle ihmettelemään ratsastajapatsasta ja kaupungin valoja.

Tiistaina olimme 8.45 I.P. Pavlovin metroasemalle, jonka jälkeen tutustuimme naistentautien klinikkaan, keskolaan, synnytyssaleihin ja kuuntelimme luennot ultraäänilaitteiden kehityksestä ja keskosten hoidon paranemisesta Tsekissä. Aamupäivä meni nopeasti, oli tiiviit esitykset ja ainakin Karri, minä ja Pauli oltiin tyytyväisiä. Näin totesimme matkalla kohti juutalaiskorttelia. Se oli kiinni 3.-4.4. olevien bileiden takia. Kaupungintalon torni, Prahan pienoismalli, St. Vitus, lounas ja miniatyyrimuseo. Illalla nautimme ravintola U Flekussa naistenklinikan henkilökunnan esityksistä ja söimme ruokaa.

Keskiviikkona käytiin Kirjasuon kanssa katsomassa kultyyriä. Jan Saudekin alastomat valokuvat olivat, no, puhuttelevia. Muutamia oikein onnistuneita ja kauniita otoksia, mutta muuten tyyli ei oikein minuun uponnut. Sen sijaan Salvador Dalin näyttelystä nautin. Kilomeetrin pitkän metroaseman takia treffimme tyttöjen kanssa olivat mennä mönkään, mutta lopulta pääsimme Tiinan bongaamaan pizzeriaan. Yksi parhaista ikinä. Mustavaloteatteri oli mielenkiintoinen kokemus. Juonen rungon muodosti luomiskertomus, jonka ympärille oli rakennettu läppää muutamin kantaaottavin kommervenkein.

Mestareiden liigan matsin jälkeen päädyimme Karlevy Lazneen, keski-Euroopan suurimpaan yökerhoon, jonka viisi kerrosta olivat jo puolillaan 18-vuotiaita. Illan mittaan suurin osa kurssista pääsi paikalle ja tunnelma oli parantunut, mutta siitä emme Paulin kanssa tiedä. Otimme viimeisen metron kohti Holesovicea ja treffasimme Evan ja Katarinan Cross Clubin edessä.

Klubin interiööri oli kuin MadMax-leffasta, hitsattua rautaa, mutteria, pulttia ja bensaletkuja ympäriinsä, täynnä ihmisiä. Jatkoimme sieltä yökerho Meccaan. Tai kuten Pauli kuuli ”would you like to go make out?”.. Ilta oli hauska. Kiitimme tyttöjä ja otimme taksin hotellille. Ensimmäinen tarjous oli 500rahaa, seuraava 200. Loppuun asti hauska ilta.

Torstaiaamuna barokkiunelma St. Nikolaksen kirkko täytti visuaalisen tajunnan. Staropramen-panimokierros antoi eloa maku- ja hajuhermoille. Tsekkiläinen ravintola tarjosi kulinaristisen elämyksen. Hotellilla lepoa ja illalla urheilemaan: Jagrin pubissa, casinolla ja pöytäfutisbaarissa. Karri, Joonas, Laura, Janne, Velkku, Antti ja ennen kaikkea Petterson pitivät tunnelmaa yllä erittäin onnistuneesti ja yhtäkkiä olikin aika siirtyä takaisin Ostakseen, jossa tyttöjen iltaserenadin jälkeen autuaasti vaivuttiin uneen.

C. Magnum Prahassa

Juutalainen hautausmaa


Ratikassa universumin suurimman aukion kohdalla


St. Vituksen tornissa


T & televisiotorni


Petterson

Jalkapalloa, Litovel ja vähän lisää jalkapalloa

Portugalilaisten illallinen oli maukas. Tarkennukseksi edelliseen, turska on suosittua, koska se oli aikoinaan halvin kala. Nykyään sitä on vähemmän Atlantissa. Paikallinen Tiagon kaveri Pavla oli saanut tiedon, että pääsee Madridiin erasmusvaihtoon. Oikeustieteellisestä ei Espanjan kahta paikkaa hakenut kuin kolme opiskelijaa, koska vaatimuksena on kielitaito. Muualle Eurooppaan kilpailu on kuulemma kovampaa. Ymmärtääkseni halukkailta testataan ainakin kielitaito, lisäksi opintomenestys vaikuttaa ja hakijat haastatellaan. Haastattelussa ehkä testattiin se kielitaitokin samalla.
Ymmärtääkseni suomalaiset eivät tungeksi erasmusvaihtoon, vaikka lähtijöitä onkin. Toisaalta ei Suomikaan ulkomaalaisten listalla usein ykkösenä ole, koska olut on niin kallista, on kylmä eikä aurinkoa ei näe puoleen vuoteen. Jääkarhuja kukaan ei ole vielä maininnut. Lumi, sauna ja luonto nimetään houkutteleviksi tekijöiksi. Mainittu on myös, että teillä on kivaa teknologiaa. Tekemistä pr:n kanssa silti vielä riittää: Marimekko, sehän on tanskalainen eikö? Nokia, Japanista. Sulo-roskis, ei hajuakaan. Fiskars, USA:n armeija käyttää sen lapioita, varmaan sieltä firmakin.

Lauantaina, sunnuntaina ja tiistaina pelattiin futista. Keskiviikkona pelasi Suomi, mutta ei siitä sen enempää. U Kovarnyn kenttä on usein täynnä, joten sunnuntaina hypättiin aidan yli hiekkatekonurmi-kentälle. Puistossa on myös liukumäet, pingispöydät, lentopallokenttä ja juoksurata. Mutta se on talvella suljettu. (ei täällä ole ollut edes lunta koko talvena).
Keskustelu ennen kiipeämistä merkittäköön muistiin: "joo, mennään, me tehdään sitä usein Portugalissa". "Jep, yli vaan. Belgiassa oltiin mielenosoituksessa ja kiivettiin aitojen yli. Siellä oli muuten suomalaisiakin mukana". "Mutta mitä jos poliisi tulee. Serbiassa ne on aika kovakouraisia". Mentiin silti. Puolalaista kommenttia ei saatu, mutta yleinen mielipide oli, että Puolassa poliisi ampuu ensin ja kysyy sitten.

Litovel nähtiin sunnuntaina. Pieni uinuva olutmerkistä tunnettu kaupunki. Namesti eli aukio, jonka keskellä rutto-pylväs neitsys Marian kera, kirkko, kaupungintalo ja siinäpä se. Tristan ja tyttöystävänsä Magda olivat mukana. Taidettiin olla väsyneitä viikonlopusta, juttu ei oikein luistanut.

Olen aloittanut syventävien opintojen kirjoittamisen. Tällä viikolla on anestesiaa. Mediheli oli nasta, tottakai. Ensiapujärjestelmä on melko lääkäripainotteinen, esimerkiksi Olomoucin 600 000 asukkaan alueella on 10 lääkäritasoista pelastusyksikköä (lääkäri+sairaanhoitaja). Palkat ovat pienet.

Silmä silmästä

Viikko alkoi uneliaasti Wienin retken jälkeen. Silmätaudit jatkuivat ja opetuksen taso oli kelpo. Aamulla parin tunnin luento, tauko ja sitten tunnin verran käytännön harjoittelua, ts. tutustumista kädestä (ja silmästä) pitäen tutkimusvälineisiin ja potilastapausten avulla sairauksien havainnollista oppimista.
Minulla on siis takataskussa laserkuvat silmänpohjistani ja muutaman hyvin nukutun yön jälkeen herään toivottavasti myös silmätautiopin salat päähäni kirkastuneina. Medicasta poimitut luentomuistiinpanot auttoivat suomi-englanti-latina-kuoppien yli. Viherkaihi on siis glaukooma.

Maanantaina harrastin etäpartiota netin toimiessa hyvin. Tiistaina tenniskentät olivat täynnä; tunnin loskasateessa rämpimisen jälkeen lohduttauduimme Tristanin kanssa kahvilla ja kaakulla. Keskutelu aaltoili urheilun, autojen ja tsekkiläisen lainsäädännön kautta myös yksityiselämän puolelle, mikä oli positiivista vaihtelua small-talkille, jota päivittäin kuitenkin harrastetaan tuntitolkulla. Toisinaan kyllä pidän täkäläisestä tavasta kysyä lyhyet kuulumiset aina tavattaessa.
Tsekkiläisten sanotaan olevan xenophobisia, mutta ainakaan tenniskentälle tulevat eivät ulkomaalaisia arastele. Vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan, kävi selväksi että Otakar Janecky, Jokerit, Tikkanen ja Kurri ovat kovia nimiä täälläkin. Nostatin keskustelukumppanin huulille tyytyväisen hymyn "Janecky - Pardubice?" -kysymyksellä. Kyllä, sieltä parhaat pelaajat tulevat.

Illalla maisteltiin Benin roudaamia belgialaisia oluita Lukin kanssa ja jatkettiin iltaa U-klubilla. Keskiviikkona iltapäivällä katsottiin Bloody sunday -elokuva. Keskustelu oli paljon parempi kuin edellisviikolla. Kävin Saifin kanssa päivällisellä, mutta keskustelusta ei kyllä tullut mitään. Olin liian väsynyt ymmärtääkseni puoliakaan hänen man-yo-yo-man-talkistaan. Pöytäjalkapallotaidot hioutuivat illalla taas vähäsen..

Torstaina päästiin Tristanin kanssa mittelemään tenniskentälle. Kaksi erää voitin 6-2, kolmannessa peli alkoi huomattavasti talvitauon jälkeen parantua ja 1,5h vuoromme loppui tilanteeseen 3-3. Pitäisiköhän viimein ostaa oma maila?

Tänään olen tuntenut itseni melkein flunssaiseksi. Toivottavasti pari tuntia unta ennen lounasta luennon jälkeen tekevät tehtävänsä ja oloa parantanee myös suomalainen ibuprofeeni. Illalla Tiago ja Ricardo järjestävät portugalilaisen illallisen, jossa tarjotaan kansallisruokaa eli turskaa. Aikoinaan (köyhiä) portugalialaisia matkusti Norjaan työskentelemään kalataloudessa ja norjalaisilla kalastuslaivoilla, mitä perua turskan suosio kuulemma on.

Pallopelejä ja polskintaa

Urheilevalle opiskelijalle Olomouc tarjoaa monia mahdollisuuksia. Tämän mainoslauseen innoittamana (muun muassa) valitsin kaupungin monista Erasmus-vaihtoehdoista. Enkä suotta. Lauantaina 10.3. aloitin aamun 9:30 vetämällä takin ja housut päälle ja maskin naamalle. Hakkaa päälle, maalipallo! Paint ball 1800-luvulta peräisin olevassa linnoituksessa oli hurjempaa kuin suomalaisessa metässä.


Sunnuntaina teimme Tristanin ja Carolynin kanssa matkan Pardubiceen.
Siitä lisää linkin takana. Ainakin vielä linqvistiset erot ovat nasta puheenaihe. Moni kaveri on innostunut opettelemaan suomea, joskin keskustelut päättyvät usein absurdisti: "moi Jaakko!". "no moi Tristan!" "Mitä kuuluu?" "Hyvää, mitä sulle kuuluu?". "Kyllä".

Maanantaina ja tiistaina ei ollut tunteja. Käytin päivät kävellen kaupungissa portugalilaisten kanssa, opiskellen kahvilassa, illalla Lukin ja Lucaksen kanssa mainioita keskusteluista elämästä, kuolemasta ja katolilaisuudesta. Tiistaina opiskellen auringossa silmätauteja, käyden lenkillä, Martan ja Elenan kanssa päivällisellä ja illalla futismatsia internetistä Ricardon ja Tiagon kanssa.

Keskiviikkona alkoivat silmätaudit ja kurssi on vaikuttanut loistavalta. Kuulemma kommunistit keskittivät silmätautien osaamisen Tsekkiin ja Olomouciin. Tai jotain sellaista. Illalla oli ihan väsynyt ja olin yksin. Hyvä niinkin välillä.

Torstaina pelattiin tennistä Tristanin kanssa. Hän on pelannut joukkueessa ja kertoi haaveekseen rakentaa tenniskentän talonsa puutarhaan tulevaisuudessa. En vielä kertonut, että meillä on takapihalla kenttä. Jatkoimme urheilua uimahallissa, jonka sauna on ihan kelpo hikihuone ja pihalla on kylmäallas.

Liikunnallisen viikon huipennukseksi suuntasin Wieniin viikonlopuksi. Luvassa kilometreittäin taivallettavaa.

Tour de libraries

Tänään on ollut hyvä päivä. Opiskeluinto on läpitunkeva. Kuin jokainen aivosolu (ne molemmat) anoisi toimintaa. Askeleet johtivat UP:n pääkirjastoon, jossa kirjastotäti riehaantui varovasta avunpyynnöstäni ja opasti minut innostuneena oikeaan osastoon, opetti hakukoneen käyttöä jne. Tyytyväisenä kävin syömässä kirjaston ravintolassa (jonka kellarissa on opiskelijoiden suosima yökerho), hyppäsin ruokalistassa yli finlandia-alkuiset juomat ja tilasin vettä ja risottoa.

Kävin myös valtiokirjastossa (tms.), jossa oli pääasiassa 60-70-luvulla ilmestynyttä lääk. tdk. kirjallisuutta. Sain kuitenkin apua kolmelta (sic) virkailijalta, sain tilatuksi silmätautien kirjan ja menin tyhjään kahvilaan pariksi tunniksi lukemaan. Sitten sain kirjan, totesin hyväksi, rekisteröidyin 100sk:lla, sain taas apua englanniksi, lainasin oppikirjan ja palasin Nerediniin.

Suunnitelmissa on vielä käydä uudestaan lääk.tdk -kirjastossa, mutta ymmärtääkseni sieltä ei saa kirjoja kotilainaan. Lisäksi suuntaan joku päivä supermarkettiin, jossa on kuulemma parempi valikoima eng-kielisiä kirjoja kuin keskustassa. Jos siis tämänpäiväinen fiilis jatkuu. Eilen oltiin Benin, Lucaksen, Lucin, Turkin ja Benin veljen kanssa Vertigossa istumassa pari tuntia. UEFA-cup ei sportpubeissa pyörinyt, joten päädyimme tähän maanalaiseen opiskelijaklubiin, jossa toisessa pöydässä esityksen jälkeisestä euforiasta nautiskeli paikallinen teatteriryhmä. Speksi mielessä...

Joten fiiliksen säilyttämiseksi tänään pienehkö pubikierros.

Olen innoissani, että rehellinen opiskelemisen ilo tuntuu löytyneen. Kuluneiden kolmen kuukauden aikana onkin tapahtunut paljon, jolla voi olla asian kanssa tekemistä.


Loppuun vielä linkki tänään avatuille Lajinsa viimeinen -kisasivuille. Vertaa muuten Niinistö.net -sivuihin.
Näyttää siltä, että Sillander ja minä keksimme idean Youtubesta ennen mainostoimistoa. Kapish. Laitinen vielä toteutti idean hienommin. Pointsit kotiin.

Matkalla Budapestiin

Uusi viikko ja kuudelta ylős, (rakastan jo tátá unkarilaista náppáimisőtá josta lőytyy kunnon kirjaimet vrt ranskalainen), seiskaksi asemalle. Minulla oli kyllá epáilykseni kun matkatoimiston neiti perjantaina sanoi "aa, vain viiden minuutin vaihto Brnossa." ja "En voi varata paikkaa Ostrava-Brno-Praha-bussiin, se voi olla táznná". Bussi táynná, no vartin myőhássákn. Kyllá otti pannuun. Pitáá opetella lukemaan totuuksia rivien válistá. No, saatuani junalipun ja junan nytkahdettya sekunnilleen tásmállisesti liikkeelle tuntui jo váhán kotoisammalta. Sitápaitsi minulla oli koko páivá aikaa, bussi Bratislavasta Budapestiin láhtisi vasta 2ö.15. Páivá itsekseen oli mainio. Junan vaihto Breclavassa (1ö min vaihtoaika) játti aikaa kunnon lounaalle, koska juna oli vartin myéhássá. On kai vain totuteltava eurooppalaiseen rataverkkoon, jossa junat eivat voi odottaa, koska muuten koko mantereen liikenne sekoaisi. Tutustuminen tsekkiláiseen rajakaupunkiin oli kuin olisi kávellyt Seinájoen keskustassa: ei niin kaunista, ei juurikaan ihmisiá (ma-aamupáivá), pari ruokapaikkaa ja rautatieasema. Seká kirkko, josta arkkitehtuuripointsit A. Aallolle. Bratislava, tuo Tonavan semikommari kurkistuspiste lánteen, kolme km Itávallan rajalta itáán. Historiallinen keskusta oli nátti ja iltavalaistuksessa suorastaan kaunis. Kommunistiarkkitehtuurin "loistoa" oli jánná katsella kukkulalta. Tosiaan jokainen tyőláinen on voinut omin silmin todeta, ettá kaverit eivát hienommin kuin toiset toverit asu. Istuin lehden kanssa kahvilassa ja illalla pianobaarissa salaatti oli kelvollinen: Prahaa varten kehittelin boheemia káyttáytymismallia itselleni. Mutta nyt Budapestiin. Aamu on valjennut sumuisena, mutta luvassa on aurinkoinen páivá. Toivottavasti páivástá tulee yhtá hauska kuin eilen, váhemmin vastoinkáymisin.

Viikko 2 - suomalainen ruoka

Neredin II -asuntolan kaveripiiri laajentuu. Kampuksen elämästävoisi tehdä amerikkalaisen teini(komedian)elokuvan. Tunnelma on kotoisa: kokkaillaan puolin ja toisin, käydään porukalla pelaamassa ja illalla hypätään 23:30 viimeisellä ratikalla keskustaan. Melkein kaikki on yhteistä, etenkin informaatio toisista Erasmuksista; toisin sanoen kaikki tietävät toistensa menot, tulot ja kuviot. Salaisen poliisin unelma?

Maanantaina tein perinteistä suomalaista kanawokkia thaikastikkeen kera Charlénelle (ollut partiossa), Carolynille (mökki alpeilla, laskettelee) ja Tristanille (sukujuuria Lontoossa). Tutustuin heihin vähän paremmin ja kiitos google-earthin tiedän nyt tarkalleen missä he asuvat ja itseasiassa myös minkä värisiä heidän talojensa katot ovat. Koivutiekin erottuu, tenniskenttä (onneksi) ei. Keskustelu kyllä enemmän käsitteli viikonlopun tapahtumia, koska kolmikko opiskelee yhdessä. Ilta oli onnistunut ja minua ei haitannut lainkaan, että emme ehtineet Erasmus-tapaamiseen kuppila-Meexiin vaan jatkoimme suoraan U-klubille.

Tiistaina kävin lenkillä pimeässä puistossa, josta Lucas Puolasta minua heti moitti. Menimme uimaan ja suomalaiseen saunaan, joka oli positiivinen yllätys; sellainen keskiverto suomalainen uimahallisauna ja kylmäallas ulkosalla. Lucas ei uskaltanut jättää edes shampoopurkkiaan ilman että se oli lukkojen takana. Myöhemmin viikolla Eweline selitti hieman puolalaista pikku- ja vähän isompaakin rikoskulttuuria. Kuten ihmisten vienoja hymyjä Itävallan Alpeilla hänen raahatessaan 4 vuotta vanhoja suksiaan mukana rinneravintolassa muiden jättäessä tuliterät Rossarinsa ulkosalle. Ja kuinka hänen isänsä on bongannut autovarkaan heidän kotitalonsa alta kello kolme yöllä.

Keskiviikkona korvataudit loppuivat. Mielenkiinnosta hakeuduin politiikan kurssille, jossa katsotaan kerran viikossa leffa, jonka jälkeen on lyhyt esitys aiheesta ja keskustelu. Invisible children kertoi Ugandan sisällissodasta ja lapsisotilaista, joita sekä LRA että hallituksen joukot käyttävät. Elokuva oli MTV-tyyliin nopeasti leikattua fiilistelyä menevän musiikin kera. Nettisivuilta löytyy lisää amerikkaishenkistä hehkutusta kuinka kerätään rahaa ja autetaan Afrikan lapsia. No, sarkasmi sikseen: elokuva oli ajatuksia herättävä, ja tarkoitus tottakai hyvä. Jos amerikkaisnuoriin vetoaa mustilla pakettiautoilla surffaavat idolit, niin olkoon niin.
Ossin, Diegon ja Dirkin esitys oli valmisteltu ja keskustelu virkosi nopeasti. Erityisesti pidin tsekkiläispojan vastauksesta Dirkin kysymykseen "koetko oikeasti, että Tsekkiä uhkaa maailmanlaajuinen terrorismi?": "Jos USA:lla on ongelma, minulla on ongelma." Iltapäiväleffan jälkeen pelattiin bilistä, syötiin pastaa ja lähdettiin takaisin kaupunkiin, tällä(kin) kertaa irkkubaariin.


Torstaina luvassa oli filharmoonikkojen konsertti. Ensimmäiseksi esittivät Sibeliuksen Finlandian, joka oikeastaan oli syy, että organisoimme Ossin kanssa 12 kaveria mukaan kuuntelemaan. Ensimmäistä kertaa livenä kuultuna nosti kylmiä väreitä. Venäläissäveltäjän sinfonia oli nautinnollinen myös. Istuttiin iltaa konsertin jälkeen ja oli oikein mukavaa. Marta Puolasta kertoi tehneensä seitsemän melontavaellusta, viikon kahden mittaisia. Puolassa jokia riittää. Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun perheenjäsenistä, millaista on olla kahden isoveljen pikkusisko ja kuinka vaihtoonlähtö ja etäisyys mahdollisesti tiivistää vaihtareiden perhesiteitä. (Ei mitään paineita, hyvä kotiväki)

Perjantaina oli rankka päivä. Heräsin 12, heti pyydettiin squashia pelaamaan, sitten syömään ja kolmelta futista. Illalla olin luvannut kokkailla Ossille, Dirkille ja myös Ewelyne sattui paikalle. Juteltiin niin toisesta maailmansodasta, kevyt small talk abortista, sosiaaliturvasysteemeistä (Saksassa oli euromääräisesti suurimmat lapsilisät ja parhaat bonukset perheenlisäyksestä). Ewa ja Ewelyne menevät muutamaksi viikoksi armeijaan, joten kokeilimme tietenkin kuinka he pystyvät kantamaan 86-kiloa haavoittunutta Dirkiä pois taistelukentältä. Hankalaa oli. Lupasivat ottaa enemmän morfiinia laukkuun. Yhtäkkiä olikin viimeisen ratikan aika.

Suomi voittaa kaikki Sapporossa. Minä lähden huomenna Bratislavaan ja Budapestiin.

Suomalainen tähtikuvio

Ilta ja päivä toisensa jälkeen Olomoucin old town näyttää kauniilta. Suihkulähteitä, kunnostettuja julkisivuja, kaupungintalo. Kaupunkiin tutustuminen tuntuu välillä vaikeammalta kuin ihmisiin tutustuminen; kielimuurin takia pääseminen nähtävyyksien sisälle voi olla hankalaa. Riippuu tietysti, olenko matkassa puolalaisten tsekinopiskelijoiden kanssa vaiko ranskalaisten, joilta viime lukukauden alun tsekinopinnot ovat jo täysin unohtuneet.

Maanantaina tutustuin Saif'iin. Hän on Pakistanista, lääkärin poika ja sillä tapaa ollut etuoikeutettu saamaan hyvän koulutuksen Englannissa ja nyt Tsekissä. Sekä käymään treffeillä 12 turvamiehen kanssa. Mulla on tunne, että hän välillä liioittelee, mutta on puolitusinaakin gorillaa perässä jotain. Höpöhöpö-vitsailu on tietysti asia erikseen ja huumorintajumme on jossain määrin samanlainen. Tiistaina lounaalla hän kertoi saaneensa edellispäivän lounaskeskustelustamme idean. Hänen perheensä omistaa lääkeyhtiön, joka maahantuo ja markkinoi geneerisiä lääkkeitä. Saif aikoo olla Pakistanin suurin (ja ainoa) suomalaisten parkinsonintauti-lääkkeiden maahantuoja. 150 miljoonaa asukasta tarkoittaa melkoisia markkinoita.
Keskiviikkona kävin U-klubin väsyttämänä pizzalla hänen kämpällä ja juteltiin niitä näitä. Kuten mitä Suomen suurimman lääkeyhtiön varatoimitusjohtajalle kuuluu.
Keskustelut maailmanpolitiikasta saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun toinen osapuoli on keskeltä kriisejä. Saif esitti näkemyksensä siitä, miksi Pakistanilla on viimeiset 10 vuotta mennyt taloudellisesti lujaa: koska öljyä virtaa sen kautta Kiinaan ja Venäjälle sekä satamien kautta Eurooppaan, ystäviä riittää. Intian kanssa rauhanprosessi etenee, ja USA jää yksin itkemään. Ihan looginen ajatusketju, taustalla lienee kuitenkin asioita, joita emme kahden tunnin jutustelussa ehtineet huomioida. Yritin kuitenkin rohkaista Saifia kirjoittamaan teoriastaan esimerkiksi CNN:lle.

Ensimmäinen viikko

Todellakin ihmeellistä miten viikko voi kulua nopeasti. Muutamia poimintoja viikonlopulta. Perjantaina Carole from Colorado kutsui syömään pizzaa luokseen. Hänen poikaystävänsä Jan on ollut Fimsic-vaihdossa Turussa ja sen jälkeen käynyt useaan otteeseen Suomessa vannoen rakkautta tuhansien järvien maalle. Terveisiä Mikalle, Jerelle, Venlalle, Jonnalle, Niinalle ja muille tutuille!

Illaksi kotiin, ihan vain pistäytyen yläkertaan, jossa arvatenkin puolet NeredinII-talosta oli etkoilla. Aamulla tunsin itseni ihan kummelihahmoksi...
Tupakkaa toki kului vain passiivisesti; eu-lainsäädännön leviämistä saadaan vielä odotella. Irkkupubista emme siirtyneet yökerhoon vaan suuntasimme Tiagon, Carolynin, Ewan, Ewelynin ja Ossin kanssa Aeroplane'en. Kyllä, neuvostohenkinen potkurikone, baari, tanssilattia, viiksimies suoraan Poliisiopiston Blue Oyster Clubilta, tarjoilija joka näytti kuuluvan venäjän mafiaan ja niin edelleen...
Lauantaina Eweline kysyi: No, kuinka eilisilta meni? Well, it was different. And fun.

Lauantaina pelailtiin biljardia keskustassa ja otettiin "last tram", mutta tällä kertaa kotiin päin. "Kerrankin", kuului useammasta kuin yhdestä suusta.

Tänään olin Tristanin, Carolyni, Cecilen ja Charlénen kanssa turistimatkalla Olomouciin. Kaikki paitsi Cecile opiskelevat lakia, Pariisissa ja ovat mitä ilmeisimmin henganneet yhdessä paljon viime syksynä. He sanoivat, että olisi mukava tutustua muihinkin, mutta jotenkin se vain on mennyt näin. Hmm... kuinka se kuulostaa niin tutulta.
Päivä oli mitä parhain, aurinko paistoi, +2, lunta ei missään. Mutta rautatieasemalta ei vuokratakaan pyöriä ennen 10.3., koska sitä ennen on talvi eikä pyörillä ilmeisesti voi ajaa. Luin jostain, että jos olet kulttuurishokissa, alat vääntää vitsiä siitä. Olkoon miten vaan, mutta ilman huumoria ei tässä maassa pärjää, sillä vanhan ajan jäänteitä tulee vastaan päivittäin. Cecile naureskeli, että tässä maassa kaikki on aina suljettu. Vaikka olisi jonoakin, kun vuorosi tulee, luukku on suljettu.

Hätä ei ollut, koska bussi 11 vei meidät suoraan 10km päähän kirkolle ja eläintarhaan. Apinoita ja jättiläismuurahaiskarhu! Tiikeri! Poroja. Kirahveja! Eli voitonpuolelle jäätiin selvästi. Ruotsalaisen eläinpuiston safarilla olen ollut aika nuori, joten elän ikään kuin toista lapsuuttani eläintarhoissa. Onneksi en ole koskaan käynyt Korkeasaaressa (sic!), muuten en olisi näin fiiliksissä.

Illalla elokuva Blood Diamond, joka kertoo Sierra Leonen sisällissodasta ja siitä miten kansainvälinen timanttibisnes ruokki sitä. Avasi silmiä.

Ensimmäiset päivät sairaalassa (ja yöt kaupungissa)

Maanantaiaamu valkeni, kohti Fakultní nemocnice Olomoucia. Ssamassa huoneistossa asuva ykköskurssilainen Malinez Malesiasta tarjoutui sunnuntai-iltana opastamaan reitin tiedekunnan rakennukselle, joka on sairaala-alueella. Kunnon karttaa netistä ei löytynyt, mutta loppujen lopuksi sairaala-alue on aika simppeli, ainakin opiskelijalle.

Bussista Malinez bongasi jonkun joka soitti Big Petelle, Florida. Ja hoplaa, kohti korvaklinikkaa. Englanninkielinen ryhmä on noin 20-henkinen mukaan lukien Erasmus-opiskelijat Ricon ja Ruizin Portugalista sekä Ewelynin ja ... Puolasta.

Opetus on ainakin ensimmäisinä päivinä tuntunut melko teoriapainotteiselta. Muutama potilastapaus on nähty.

Erasmukset läksivät lounaalle Menzaan Nerediniin. Koska pitäisi olla ISIC-kortti, jossa pitäisi olla ladattuna rahaa (toisella kampuksella Envelopassa), ja koska ruoka pitäisi tilata netin kautta päivää aikaisemmin, päätin olla menemättä... Lontoolainen Saif pyysi mua lounaalle keskustaan, loistavaa. Ensimmäinen koulupäivä, lounas italialaisessa ravintolassa, 4 euroa.

Saif opasti paikallisille tavoille: painelimme kirjastoon, joka on neliön muotoinen. Hän harrastaa monopolin pelaamista, eli rundi kirjaston ympäri bongaillen kavereita. Mayfair, Erottaja ja niin edelleen. Kirjasto oli todella asiallisen oloinen, muutaman vuoden vanha. Vain tietokoneista pystyi päättelemään jotain missä päin Eurooppaa ollaan (lääket. tdk:n tietokoneluokissa ei tätäkään ajatusta herää).

Monopolin jälkeen tein hiukan omaa kaupunkiorientaatiota. Parhaimpia asioita uudessa kaupungissa ovat ensimmäiset päivät, kun olet hiukan hukassa löytäen kuitenkin uusia asioita jokaisen kulmaa takaa. Pidän mielikuvakartan luomisesta.
En siis valita, vaikken päässyt opastetulle kierrokselle kaupungille viikko sitten. Erasmusopiskelijoilla oli orientaatioviikko, josta missasin puolet. Jostain syystä kv-koordinaattori Turussa ei tiennyt sen olemassaolosta. Informaatiokirje tuli kaksi viikkoa ennen orientaatioviikon alkua (5.-9.2.). Olin tietenkin varannut jo lentoliput ja Intian matkasta toipuminen ei parissa päivässä olisi onnistunut. Joten hyvä näin, saan seikkailla itse uudessa kaupungissa. Erasmusopiskelijoiden piirit pyörivät jo, mutta karuselliin nouseminen ei kovin vaikealta ole tuntunut. Satakunta naamaa, joista parikymmentä tunnistanen nimeltä tässä vaiheessa.

Maanantai-iltana kävimme pubissa Lucasin, Ashan ja Anjan kanssa ennen siirtymistä Meex-klubille Erasmus-iltaan. Pieni ja kliininen, paljon metallia, tv:t vessassa. Tiistaina
oli luvassa jättikekkerit yliopiston kampuksen U-klubilla. Viikko alkaa hienosti.

Gootti - Barokki - Renesanssi -päivä

Sunnuntain pyhitin turismille puolalaisten Lucasin ja Ashan kanssa. He opiskelevat tsekin kieltä, mikä olikin oivaa etenkin modernin taiteen museossa. Kuten yleensä, tälläkin kertaa taideteoksen nimen ymmärtäminen oli oleellista saadakseen jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä teos esittää. Tulkitsimme taidetta kilvan ja erityisen vaikuttavia olivat teokset tsekkiläisistä ekokatastrofeista.

Vierailimme St. Michelin barokkikirkossa ja Olomoucin katedraalissa, joka oli goottimeiningillä pykätty 1100-1200 luvulla. Piipahdimme myös eräässä kappelissa lounaan jälkeen ennen toista taidemuseovisiittiä. Olomoucin piispat ovat olleet melkoisia mesenaatteja. Pääsimme vaeltamaan läpi taidekokoelmien värittämien vuosisatojen. Voi vain kuvitella millainen kokoelma oli ennen kuin ruotsalaiset (ehkäpä muutama hakkapeliittakin oli mukana) ryöväsivät ja tuhosivat valtaosan siitä 30-vuotisen sodan aikana. Onneksi kultaa on riittänyt ja myöhemmät piispat olivat hankkineet lisää taidetta kokoelmiin. Taiteen lisäksi rahoitusta ovat saaneet muutkin kulttuurin sarat, tiede, koulutus ja terveydenhuolto.

Päivä oli oikein onnistunut. Kaupungin historia on tuhatvuotinen, joten uusia löytöjä riittänee koko kevääksi.

Dobry den, saisinko jauhelihaa

Ensimmäiseksi osoitteeni Neredin-kaupunginosan opiskelija-asuntolaan. Huonenumeroa ei siis tarvitse, posti haetaan resepsuunista (auki 24h).

-Nimi-

VSK NEREDIN

Tr. MIRU 113 - RECEPCE

772 00 OLOMOUC

CZECH REPUBLIC

Tänään olen asettunut taloksi. Kävin hypermarketissa pellon toisella puolella. Muuten hyvä, mutta pakasterasioiden kannet eivät pysy kiinni. Olen myös ylpeä ekoteostani: ostin kolminkertaisella hinnalla Fiskarsin veitsen; todennäköisesti käytän sitä kymmenkertaisen ajan.

Kämppiksistäni malesialaispojista 3 on muslimeita, yksi kristitty. Käytämme eri ruokavehkeitä, sianliha-asian takia. Reippaita nuoria miehiä, ehkäpä kirjoitan heistä enemmän kun tutustun paremmin.


Eilen tutustuin ensimmäisiin Erasmus-opiskelijoihin. Teimme retken Roznoviin, jossa tutustuimme ulkoilmamuseoon. Nelikymppinen opasrouva painotti jokaista tavua ja piti sanojen välissä tauon, joten pidättelimme hymyä ja olimme tyytyväisiä, että ymmärsimme jokaisen sanan. Puutaloarkkitehtuuri oli omaperäistä, mutta 1700-1800-luvun asumisidea yhdistetystä olohuone-keittiö-makuuhuone-tuvasta uunin ympärillä oli vastaava kuin Suomessa.

Pihapiirissä oli kymmenkunta erilaista puutaloa. Yhdessä lounastimme vekkulin miestarjoilijan viihdyttäminä. Kuuma viini+viini+brandy aperitiivi mursi jään seurueesta. Ruoka oli taattua tsekkiläistä: dumblings ja kaalia, eli jonkunlaisesta perunajauhosta pyöritettyjä pullia, joiden sisään oli leivottu peukalonpään verran savustettua lihaa. Täyteen tuli, maku nyt ei mikään mieletön elämys ollut. Tarjoilijan huvittelumielessä lasiin kaatama pippuriliemi sen sijaan tarjosi hauskoja hetkiä kaikille.
Uusi kokemus oli, että tarjoilija juotti Erasmus-tutoreitamme Sashaa ja Renataa ja kippasi siinä yllyttääkseen itsekin 3-4 kuppia brandyä nenänvarsi punoittaen.

Keskustelu oli taattua mikä-nimi-mistä-maasta-kuinka-se-sanotaan-sinun-kielelläsi -small talkia. Persoonallisuudet toki alkoivat erottua alusta alkaen. Kehittelin myös muistisääntöjä nimien päähänpainamista varten. Damien (muikea laki-poika Ranskasta), David (amerikanenglantia puhuva britti), David (sexy-David Belgiasta, kuten hän itsensä esitteli bussissa kaikille), Paula (nälkäinen/vihainen (angry, hungry, who knows) ranskatar Bourdeauxin maakunnasta, Lucas Puolasta (lausutaan Whookas, kuten Whoopie Goldberg) ja slaavilaisen melankolian ilmentymä Lucas Slovakiasta. Marta (joka pitää suomalaisesta ja ruotsalaisesta kansanmusiikista ja pyysi näyttämään miten kirjoitetaan suomeksi erilaisia tärkeitä sanoja, kuten elf ja plants ja animals).

Bussi ajoi meidät myös vuorille. En kyllä voi ymmärtää, miten ei-pohjoismaalaiset voivat innostua lumesta ja lumisodasta niin paljon.

Illalla suuntasimme opiskelijayhdistyksen pubiin, jossa tutustuin taas uusiin tyyppeihin. Törmäsin myös politiikkaa opiskelevaan Ossiin stadista, joten nyt meitä on sitten kolme suomea taitavaa. Sasha on kolmas.

Määränpää: Olomouc

Saavuin eilen iltapäivällä Olomouciin ja pidän ainakin ensisilmäyksestä. Keskiaikainen keskusta on matalalla mäellä muurien ympäröimänä, joiden takana jokseenkin ympyränmuotoista old townia kiertää puistokaistale. Sen jälkeen alkaa urbaani asutus, jota tässä yliopistokaupungissa on noin 100 000.
Juna-asemalle tupsahtaessani ensimmäinen ajatus oli "onpa muuten pelkkiä nuoria ihmisiä liikenteessä". Vastassa minua oli Sasha. Hän oli lähettänyt etukäteen ohjeita Prahan lentokentältä juna-asemalle pääsemiseksi. Matkailimme ratikalla 2 läpi kaupungin toiselle laidalle Neredinin krematorio-pysäkille, joka luonnollisesti on raiteiden viimeinen etappi. Meillä matka onneksi jatkui viereiseen opiskelija-asuntolaan.
Kämppä on mukava, jokseenkin hotellihuonetta muistuttava reilun 10 neliön huone isolla ikkunalla. Samassa huoneistossa asuu 5 muutakin, huoneita on yhteensä 4. Pojat ovat Malesiasta, tyttöjä en ole vielä tavannut. Hekin ovat lääkiksessä, englanninkielisessä koulutusohjelmassa.

Sitten Sasha näytti vähän kaupunkia ja kävimme syömässä. Sasha opiskelee "physical culture"-tiedekunnassa liikunnanopettajaksi, kakkosaineena matematiikka. Samasta tkd:sta valmistuu lisäksi ainakin fysioterapeutteja. Hän pelaa sählyä, valmentaa sitä ja tekee myös graduaan sählystä. Sen takia hän hakeutui Erasmus-vaihtoon Jyväskylään, asusteli Kortepohjassa vuoden ja oppi suomen kielen. Viime syksynä hän oli au pairina Helsingissä. Täysin hämmästyttävää miten hyvin suomi sujuu Sashalta!
Opin pari sanaa tsekkiä, ja sen että tsekiksi tsekki lausutaan "tsek" ja Praha kuten suomen kielessä. Ei siis breik, kuten Prague taisi vääntyä alkuun.

Intian matkan jälkeen tuntuu vähän liiankin helpolta. Yhdessä päivässä on kämppä, ruokaa, prepaid-liittymä, nettiyhteys ja uusi ystävä, jonka ansiosta näin paljon ehti tapahtua.

Nyt maksamaan kuukauden vuokra 2500 korunaa etukäteen, sitten retkelle Erasmus-vaihtareiden kanssa. Sataa. Illalla kekkerit ja viikonloppuna ajattelin tutustua kaupunkiin.