Tuesday, February 27, 2007
Matkalla Budapestiin
Uusi viikko ja kuudelta ylős, (rakastan jo tátá unkarilaista náppáimisőtá josta lőytyy kunnon kirjaimet vrt ranskalainen), seiskaksi asemalle. Minulla oli kyllá epáilykseni kun matkatoimiston neiti perjantaina sanoi "aa, vain viiden minuutin vaihto Brnossa." ja "En voi varata paikkaa Ostrava-Brno-Praha-bussiin, se voi olla táznná". Bussi táynná, no vartin myőhássákn. Kyllá otti pannuun. Pitáá opetella lukemaan totuuksia rivien válistá. No, saatuani junalipun ja junan nytkahdettya sekunnilleen tásmállisesti liikkeelle tuntui jo váhán kotoisammalta. Sitápaitsi minulla oli koko páivá aikaa, bussi Bratislavasta Budapestiin láhtisi vasta 2ö.15. Páivá itsekseen oli mainio. Junan vaihto Breclavassa (1ö min vaihtoaika) játti aikaa kunnon lounaalle, koska juna oli vartin myéhássá. On kai vain totuteltava eurooppalaiseen rataverkkoon, jossa junat eivat voi odottaa, koska muuten koko mantereen liikenne sekoaisi. Tutustuminen tsekkiláiseen rajakaupunkiin oli kuin olisi kávellyt Seinájoen keskustassa: ei niin kaunista, ei juurikaan ihmisiá (ma-aamupáivá), pari ruokapaikkaa ja rautatieasema. Seká kirkko, josta arkkitehtuuripointsit A. Aallolle. Bratislava, tuo Tonavan semikommari kurkistuspiste lánteen, kolme km Itávallan rajalta itáán. Historiallinen keskusta oli nátti ja iltavalaistuksessa suorastaan kaunis. Kommunistiarkkitehtuurin "loistoa" oli jánná katsella kukkulalta. Tosiaan jokainen tyőláinen on voinut omin silmin todeta, ettá kaverit eivát hienommin kuin toiset toverit asu. Istuin lehden kanssa kahvilassa ja illalla pianobaarissa salaatti oli kelvollinen: Prahaa varten kehittelin boheemia káyttáytymismallia itselleni. Mutta nyt Budapestiin. Aamu on valjennut sumuisena, mutta luvassa on aurinkoinen páivá. Toivottavasti páivástá tulee yhtá hauska kuin eilen, váhemmin vastoinkáymisin.
Sunday, February 25, 2007
Viikko 2 - suomalainen ruoka
Neredin II -asuntolan kaveripiiri laajentuu. Kampuksen elämästävoisi tehdä amerikkalaisen teini(komedian)elokuvan. Tunnelma on kotoisa: kokkaillaan puolin ja toisin, käydään porukalla pelaamassa ja illalla hypätään 23:30 viimeisellä ratikalla keskustaan. Melkein kaikki on yhteistä, etenkin informaatio toisista Erasmuksista; toisin sanoen kaikki tietävät toistensa menot, tulot ja kuviot. Salaisen poliisin unelma?
Maanantaina tein perinteistä suomalaista kanawokkia thaikastikkeen kera Charlénelle (ollut partiossa), Carolynille (mökki alpeilla, laskettelee) ja Tristanille (sukujuuria Lontoossa). Tutustuin heihin vähän paremmin ja kiitos google-earthin tiedän nyt tarkalleen missä he asuvat ja itseasiassa myös minkä värisiä heidän talojensa katot ovat. Koivutiekin erottuu, tenniskenttä (onneksi) ei. Keskustelu kyllä enemmän käsitteli viikonlopun tapahtumia, koska kolmikko opiskelee yhdessä. Ilta oli onnistunut ja minua ei haitannut lainkaan, että emme ehtineet Erasmus-tapaamiseen kuppila-Meexiin vaan jatkoimme suoraan U-klubille.
Tiistaina kävin lenkillä pimeässä puistossa, josta Lucas Puolasta minua heti moitti. Menimme uimaan ja suomalaiseen saunaan, joka oli positiivinen yllätys; sellainen keskiverto suomalainen uimahallisauna ja kylmäallas ulkosalla. Lucas ei uskaltanut jättää edes shampoopurkkiaan ilman että se oli lukkojen takana. Myöhemmin viikolla Eweline selitti hieman puolalaista pikku- ja vähän isompaakin rikoskulttuuria. Kuten ihmisten vienoja hymyjä Itävallan Alpeilla hänen raahatessaan 4 vuotta vanhoja suksiaan mukana rinneravintolassa muiden jättäessä tuliterät Rossarinsa ulkosalle. Ja kuinka hänen isänsä on bongannut autovarkaan heidän kotitalonsa alta kello kolme yöllä.
Keskiviikkona korvataudit loppuivat. Mielenkiinnosta hakeuduin politiikan kurssille, jossa katsotaan kerran viikossa leffa, jonka jälkeen on lyhyt esitys aiheesta ja keskustelu. Invisible children kertoi Ugandan sisällissodasta ja lapsisotilaista, joita sekä LRA että hallituksen joukot käyttävät. Elokuva oli MTV-tyyliin nopeasti leikattua fiilistelyä menevän musiikin kera. Nettisivuilta löytyy lisää amerikkaishenkistä hehkutusta kuinka kerätään rahaa ja autetaan Afrikan lapsia. No, sarkasmi sikseen: elokuva oli ajatuksia herättävä, ja tarkoitus tottakai hyvä. Jos amerikkaisnuoriin vetoaa mustilla pakettiautoilla surffaavat idolit, niin olkoon niin.
Ossin, Diegon ja Dirkin esitys oli valmisteltu ja keskustelu virkosi nopeasti. Erityisesti pidin tsekkiläispojan vastauksesta Dirkin kysymykseen "koetko oikeasti, että Tsekkiä uhkaa maailmanlaajuinen terrorismi?": "Jos USA:lla on ongelma, minulla on ongelma." Iltapäiväleffan jälkeen pelattiin bilistä, syötiin pastaa ja lähdettiin takaisin kaupunkiin, tällä(kin) kertaa irkkubaariin.
Torstaina luvassa oli filharmoonikkojen konsertti. Ensimmäiseksi esittivät Sibeliuksen Finlandian, joka oikeastaan oli syy, että organisoimme Ossin kanssa 12 kaveria mukaan kuuntelemaan. Ensimmäistä kertaa livenä kuultuna nosti kylmiä väreitä. Venäläissäveltäjän sinfonia oli nautinnollinen myös. Istuttiin iltaa konsertin jälkeen ja oli oikein mukavaa. Marta Puolasta kertoi tehneensä seitsemän melontavaellusta, viikon kahden mittaisia. Puolassa jokia riittää. Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun perheenjäsenistä, millaista on olla kahden isoveljen pikkusisko ja kuinka vaihtoonlähtö ja etäisyys mahdollisesti tiivistää vaihtareiden perhesiteitä. (Ei mitään paineita, hyvä kotiväki)
Perjantaina oli rankka päivä. Heräsin 12, heti pyydettiin squashia pelaamaan, sitten syömään ja kolmelta futista. Illalla olin luvannut kokkailla Ossille, Dirkille ja myös Ewelyne sattui paikalle. Juteltiin niin toisesta maailmansodasta, kevyt small talk abortista, sosiaaliturvasysteemeistä (Saksassa oli euromääräisesti suurimmat lapsilisät ja parhaat bonukset perheenlisäyksestä). Ewa ja Ewelyne menevät muutamaksi viikoksi armeijaan, joten kokeilimme tietenkin kuinka he pystyvät kantamaan 86-kiloa haavoittunutta Dirkiä pois taistelukentältä. Hankalaa oli. Lupasivat ottaa enemmän morfiinia laukkuun. Yhtäkkiä olikin viimeisen ratikan aika.
Suomi voittaa kaikki Sapporossa. Minä lähden huomenna Bratislavaan ja Budapestiin.
Maanantaina tein perinteistä suomalaista kanawokkia thaikastikkeen kera Charlénelle (ollut partiossa), Carolynille (mökki alpeilla, laskettelee) ja Tristanille (sukujuuria Lontoossa). Tutustuin heihin vähän paremmin ja kiitos google-earthin tiedän nyt tarkalleen missä he asuvat ja itseasiassa myös minkä värisiä heidän talojensa katot ovat. Koivutiekin erottuu, tenniskenttä (onneksi) ei. Keskustelu kyllä enemmän käsitteli viikonlopun tapahtumia, koska kolmikko opiskelee yhdessä. Ilta oli onnistunut ja minua ei haitannut lainkaan, että emme ehtineet Erasmus-tapaamiseen kuppila-Meexiin vaan jatkoimme suoraan U-klubille.
Tiistaina kävin lenkillä pimeässä puistossa, josta Lucas Puolasta minua heti moitti. Menimme uimaan ja suomalaiseen saunaan, joka oli positiivinen yllätys; sellainen keskiverto suomalainen uimahallisauna ja kylmäallas ulkosalla. Lucas ei uskaltanut jättää edes shampoopurkkiaan ilman että se oli lukkojen takana. Myöhemmin viikolla Eweline selitti hieman puolalaista pikku- ja vähän isompaakin rikoskulttuuria. Kuten ihmisten vienoja hymyjä Itävallan Alpeilla hänen raahatessaan 4 vuotta vanhoja suksiaan mukana rinneravintolassa muiden jättäessä tuliterät Rossarinsa ulkosalle. Ja kuinka hänen isänsä on bongannut autovarkaan heidän kotitalonsa alta kello kolme yöllä.
Keskiviikkona korvataudit loppuivat. Mielenkiinnosta hakeuduin politiikan kurssille, jossa katsotaan kerran viikossa leffa, jonka jälkeen on lyhyt esitys aiheesta ja keskustelu. Invisible children kertoi Ugandan sisällissodasta ja lapsisotilaista, joita sekä LRA että hallituksen joukot käyttävät. Elokuva oli MTV-tyyliin nopeasti leikattua fiilistelyä menevän musiikin kera. Nettisivuilta löytyy lisää amerikkaishenkistä hehkutusta kuinka kerätään rahaa ja autetaan Afrikan lapsia. No, sarkasmi sikseen: elokuva oli ajatuksia herättävä, ja tarkoitus tottakai hyvä. Jos amerikkaisnuoriin vetoaa mustilla pakettiautoilla surffaavat idolit, niin olkoon niin.
Ossin, Diegon ja Dirkin esitys oli valmisteltu ja keskustelu virkosi nopeasti. Erityisesti pidin tsekkiläispojan vastauksesta Dirkin kysymykseen "koetko oikeasti, että Tsekkiä uhkaa maailmanlaajuinen terrorismi?": "Jos USA:lla on ongelma, minulla on ongelma." Iltapäiväleffan jälkeen pelattiin bilistä, syötiin pastaa ja lähdettiin takaisin kaupunkiin, tällä(kin) kertaa irkkubaariin.
Torstaina luvassa oli filharmoonikkojen konsertti. Ensimmäiseksi esittivät Sibeliuksen Finlandian, joka oikeastaan oli syy, että organisoimme Ossin kanssa 12 kaveria mukaan kuuntelemaan. Ensimmäistä kertaa livenä kuultuna nosti kylmiä väreitä. Venäläissäveltäjän sinfonia oli nautinnollinen myös. Istuttiin iltaa konsertin jälkeen ja oli oikein mukavaa. Marta Puolasta kertoi tehneensä seitsemän melontavaellusta, viikon kahden mittaisia. Puolassa jokia riittää. Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun perheenjäsenistä, millaista on olla kahden isoveljen pikkusisko ja kuinka vaihtoonlähtö ja etäisyys mahdollisesti tiivistää vaihtareiden perhesiteitä. (Ei mitään paineita, hyvä kotiväki)
Perjantaina oli rankka päivä. Heräsin 12, heti pyydettiin squashia pelaamaan, sitten syömään ja kolmelta futista. Illalla olin luvannut kokkailla Ossille, Dirkille ja myös Ewelyne sattui paikalle. Juteltiin niin toisesta maailmansodasta, kevyt small talk abortista, sosiaaliturvasysteemeistä (Saksassa oli euromääräisesti suurimmat lapsilisät ja parhaat bonukset perheenlisäyksestä). Ewa ja Ewelyne menevät muutamaksi viikoksi armeijaan, joten kokeilimme tietenkin kuinka he pystyvät kantamaan 86-kiloa haavoittunutta Dirkiä pois taistelukentältä. Hankalaa oli. Lupasivat ottaa enemmän morfiinia laukkuun. Yhtäkkiä olikin viimeisen ratikan aika.
Suomi voittaa kaikki Sapporossa. Minä lähden huomenna Bratislavaan ja Budapestiin.
Tuesday, February 20, 2007
Suomalainen tähtikuvio
Ilta ja päivä toisensa jälkeen Olomoucin old town näyttää kauniilta. Suihkulähteitä, kunnostettuja julkisivuja, kaupungintalo. Kaupunkiin tutustuminen tuntuu välillä vaikeammalta kuin ihmisiin tutustuminen; kielimuurin takia pääseminen nähtävyyksien sisälle voi olla hankalaa. Riippuu tietysti, olenko matkassa puolalaisten tsekinopiskelijoiden kanssa vaiko ranskalaisten, joilta viime lukukauden alun tsekinopinnot ovat jo täysin unohtuneet.
Maanantaina tutustuin Saif'iin. Hän on Pakistanista, lääkärin poika ja sillä tapaa ollut etuoikeutettu saamaan hyvän koulutuksen Englannissa ja nyt Tsekissä. Sekä käymään treffeillä 12 turvamiehen kanssa. Mulla on tunne, että hän välillä liioittelee, mutta on puolitusinaakin gorillaa perässä jotain. Höpöhöpö-vitsailu on tietysti asia erikseen ja huumorintajumme on jossain määrin samanlainen. Tiistaina lounaalla hän kertoi saaneensa edellispäivän lounaskeskustelustamme idean. Hänen perheensä omistaa lääkeyhtiön, joka maahantuo ja markkinoi geneerisiä lääkkeitä. Saif aikoo olla Pakistanin suurin (ja ainoa) suomalaisten parkinsonintauti-lääkkeiden maahantuoja. 150 miljoonaa asukasta tarkoittaa melkoisia markkinoita.
Keskiviikkona kävin U-klubin väsyttämänä pizzalla hänen kämpällä ja juteltiin niitä näitä. Kuten mitä Suomen suurimman lääkeyhtiön varatoimitusjohtajalle kuuluu.
Keskustelut maailmanpolitiikasta saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun toinen osapuoli on keskeltä kriisejä. Saif esitti näkemyksensä siitä, miksi Pakistanilla on viimeiset 10 vuotta mennyt taloudellisesti lujaa: koska öljyä virtaa sen kautta Kiinaan ja Venäjälle sekä satamien kautta Eurooppaan, ystäviä riittää. Intian kanssa rauhanprosessi etenee, ja USA jää yksin itkemään. Ihan looginen ajatusketju, taustalla lienee kuitenkin asioita, joita emme kahden tunnin jutustelussa ehtineet huomioida. Yritin kuitenkin rohkaista Saifia kirjoittamaan teoriastaan esimerkiksi CNN:lle.
Maanantaina tutustuin Saif'iin. Hän on Pakistanista, lääkärin poika ja sillä tapaa ollut etuoikeutettu saamaan hyvän koulutuksen Englannissa ja nyt Tsekissä. Sekä käymään treffeillä 12 turvamiehen kanssa. Mulla on tunne, että hän välillä liioittelee, mutta on puolitusinaakin gorillaa perässä jotain. Höpöhöpö-vitsailu on tietysti asia erikseen ja huumorintajumme on jossain määrin samanlainen. Tiistaina lounaalla hän kertoi saaneensa edellispäivän lounaskeskustelustamme idean. Hänen perheensä omistaa lääkeyhtiön, joka maahantuo ja markkinoi geneerisiä lääkkeitä. Saif aikoo olla Pakistanin suurin (ja ainoa) suomalaisten parkinsonintauti-lääkkeiden maahantuoja. 150 miljoonaa asukasta tarkoittaa melkoisia markkinoita.
Keskiviikkona kävin U-klubin väsyttämänä pizzalla hänen kämpällä ja juteltiin niitä näitä. Kuten mitä Suomen suurimman lääkeyhtiön varatoimitusjohtajalle kuuluu.
Keskustelut maailmanpolitiikasta saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun toinen osapuoli on keskeltä kriisejä. Saif esitti näkemyksensä siitä, miksi Pakistanilla on viimeiset 10 vuotta mennyt taloudellisesti lujaa: koska öljyä virtaa sen kautta Kiinaan ja Venäjälle sekä satamien kautta Eurooppaan, ystäviä riittää. Intian kanssa rauhanprosessi etenee, ja USA jää yksin itkemään. Ihan looginen ajatusketju, taustalla lienee kuitenkin asioita, joita emme kahden tunnin jutustelussa ehtineet huomioida. Yritin kuitenkin rohkaista Saifia kirjoittamaan teoriastaan esimerkiksi CNN:lle.
Monday, February 19, 2007
Ensimmäinen viikko
Todellakin ihmeellistä miten viikko voi kulua nopeasti. Muutamia poimintoja viikonlopulta. Perjantaina Carole from Colorado kutsui syömään pizzaa luokseen. Hänen poikaystävänsä Jan on ollut Fimsic-vaihdossa Turussa ja sen jälkeen käynyt useaan otteeseen Suomessa vannoen rakkautta tuhansien järvien maalle. Terveisiä Mikalle, Jerelle, Venlalle, Jonnalle, Niinalle ja muille tutuille!
Illaksi kotiin, ihan vain pistäytyen yläkertaan, jossa arvatenkin puolet NeredinII-talosta oli etkoilla. Aamulla tunsin itseni ihan kummelihahmoksi...
Tupakkaa toki kului vain passiivisesti; eu-lainsäädännön leviämistä saadaan vielä odotella. Irkkupubista emme siirtyneet yökerhoon vaan suuntasimme Tiagon, Carolynin, Ewan, Ewelynin ja Ossin kanssa Aeroplane'en. Kyllä, neuvostohenkinen potkurikone, baari, tanssilattia, viiksimies suoraan Poliisiopiston Blue Oyster Clubilta, tarjoilija joka näytti kuuluvan venäjän mafiaan ja niin edelleen...
Lauantaina Eweline kysyi: No, kuinka eilisilta meni? Well, it was different. And fun.
Lauantaina pelailtiin biljardia keskustassa ja otettiin "last tram", mutta tällä kertaa kotiin päin. "Kerrankin", kuului useammasta kuin yhdestä suusta.
Tänään olin Tristanin, Carolyni, Cecilen ja Charlénen kanssa turistimatkalla Olomouciin. Kaikki paitsi Cecile opiskelevat lakia, Pariisissa ja ovat mitä ilmeisimmin henganneet yhdessä paljon viime syksynä. He sanoivat, että olisi mukava tutustua muihinkin, mutta jotenkin se vain on mennyt näin. Hmm... kuinka se kuulostaa niin tutulta.
Päivä oli mitä parhain, aurinko paistoi, +2, lunta ei missään. Mutta rautatieasemalta ei vuokratakaan pyöriä ennen 10.3., koska sitä ennen on talvi eikä pyörillä ilmeisesti voi ajaa. Luin jostain, että jos olet kulttuurishokissa, alat vääntää vitsiä siitä. Olkoon miten vaan, mutta ilman huumoria ei tässä maassa pärjää, sillä vanhan ajan jäänteitä tulee vastaan päivittäin. Cecile naureskeli, että tässä maassa kaikki on aina suljettu. Vaikka olisi jonoakin, kun vuorosi tulee, luukku on suljettu.
Hätä ei ollut, koska bussi 11 vei meidät suoraan 10km päähän kirkolle ja eläintarhaan. Apinoita ja jättiläismuurahaiskarhu! Tiikeri! Poroja. Kirahveja! Eli voitonpuolelle jäätiin selvästi. Ruotsalaisen eläinpuiston safarilla olen ollut aika nuori, joten elän ikään kuin toista lapsuuttani eläintarhoissa. Onneksi en ole koskaan käynyt Korkeasaaressa (sic!), muuten en olisi näin fiiliksissä.
Illalla elokuva Blood Diamond, joka kertoo Sierra Leonen sisällissodasta ja siitä miten kansainvälinen timanttibisnes ruokki sitä. Avasi silmiä.
Illaksi kotiin, ihan vain pistäytyen yläkertaan, jossa arvatenkin puolet NeredinII-talosta oli etkoilla. Aamulla tunsin itseni ihan kummelihahmoksi...
Tupakkaa toki kului vain passiivisesti; eu-lainsäädännön leviämistä saadaan vielä odotella. Irkkupubista emme siirtyneet yökerhoon vaan suuntasimme Tiagon, Carolynin, Ewan, Ewelynin ja Ossin kanssa Aeroplane'en. Kyllä, neuvostohenkinen potkurikone, baari, tanssilattia, viiksimies suoraan Poliisiopiston Blue Oyster Clubilta, tarjoilija joka näytti kuuluvan venäjän mafiaan ja niin edelleen...
Lauantaina Eweline kysyi: No, kuinka eilisilta meni? Well, it was different. And fun.
Lauantaina pelailtiin biljardia keskustassa ja otettiin "last tram", mutta tällä kertaa kotiin päin. "Kerrankin", kuului useammasta kuin yhdestä suusta.
Tänään olin Tristanin, Carolyni, Cecilen ja Charlénen kanssa turistimatkalla Olomouciin. Kaikki paitsi Cecile opiskelevat lakia, Pariisissa ja ovat mitä ilmeisimmin henganneet yhdessä paljon viime syksynä. He sanoivat, että olisi mukava tutustua muihinkin, mutta jotenkin se vain on mennyt näin. Hmm... kuinka se kuulostaa niin tutulta.
Päivä oli mitä parhain, aurinko paistoi, +2, lunta ei missään. Mutta rautatieasemalta ei vuokratakaan pyöriä ennen 10.3., koska sitä ennen on talvi eikä pyörillä ilmeisesti voi ajaa. Luin jostain, että jos olet kulttuurishokissa, alat vääntää vitsiä siitä. Olkoon miten vaan, mutta ilman huumoria ei tässä maassa pärjää, sillä vanhan ajan jäänteitä tulee vastaan päivittäin. Cecile naureskeli, että tässä maassa kaikki on aina suljettu. Vaikka olisi jonoakin, kun vuorosi tulee, luukku on suljettu.
Hätä ei ollut, koska bussi 11 vei meidät suoraan 10km päähän kirkolle ja eläintarhaan. Apinoita ja jättiläismuurahaiskarhu! Tiikeri! Poroja. Kirahveja! Eli voitonpuolelle jäätiin selvästi. Ruotsalaisen eläinpuiston safarilla olen ollut aika nuori, joten elän ikään kuin toista lapsuuttani eläintarhoissa. Onneksi en ole koskaan käynyt Korkeasaaressa (sic!), muuten en olisi näin fiiliksissä.
Illalla elokuva Blood Diamond, joka kertoo Sierra Leonen sisällissodasta ja siitä miten kansainvälinen timanttibisnes ruokki sitä. Avasi silmiä.
Thursday, February 15, 2007
Ensimmäiset päivät sairaalassa (ja yöt kaupungissa)
Maanantaiaamu valkeni, kohti Fakultní nemocnice Olomoucia. Ssamassa huoneistossa asuva ykköskurssilainen Malinez Malesiasta tarjoutui sunnuntai-iltana opastamaan reitin tiedekunnan rakennukselle, joka on sairaala-alueella. Kunnon karttaa netistä ei löytynyt, mutta loppujen lopuksi sairaala-alue on aika simppeli, ainakin opiskelijalle.
Bussista Malinez bongasi jonkun joka soitti Big Petelle, Florida. Ja hoplaa, kohti korvaklinikkaa. Englanninkielinen ryhmä on noin 20-henkinen mukaan lukien Erasmus-opiskelijat Ricon ja Ruizin Portugalista sekä Ewelynin ja ... Puolasta.
Opetus on ainakin ensimmäisinä päivinä tuntunut melko teoriapainotteiselta. Muutama potilastapaus on nähty.
Erasmukset läksivät lounaalle Menzaan Nerediniin. Koska pitäisi olla ISIC-kortti, jossa pitäisi olla ladattuna rahaa (toisella kampuksella Envelopassa), ja koska ruoka pitäisi tilata netin kautta päivää aikaisemmin, päätin olla menemättä... Lontoolainen Saif pyysi mua lounaalle keskustaan, loistavaa. Ensimmäinen koulupäivä, lounas italialaisessa ravintolassa, 4 euroa.
Saif opasti paikallisille tavoille: painelimme kirjastoon, joka on neliön muotoinen. Hän harrastaa monopolin pelaamista, eli rundi kirjaston ympäri bongaillen kavereita. Mayfair, Erottaja ja niin edelleen. Kirjasto oli todella asiallisen oloinen, muutaman vuoden vanha. Vain tietokoneista pystyi päättelemään jotain missä päin Eurooppaa ollaan (lääket. tdk:n tietokoneluokissa ei tätäkään ajatusta herää).
Monopolin jälkeen tein hiukan omaa kaupunkiorientaatiota. Parhaimpia asioita uudessa kaupungissa ovat ensimmäiset päivät, kun olet hiukan hukassa löytäen kuitenkin uusia asioita jokaisen kulmaa takaa. Pidän mielikuvakartan luomisesta.
En siis valita, vaikken päässyt opastetulle kierrokselle kaupungille viikko sitten. Erasmusopiskelijoilla oli orientaatioviikko, josta missasin puolet. Jostain syystä kv-koordinaattori Turussa ei tiennyt sen olemassaolosta. Informaatiokirje tuli kaksi viikkoa ennen orientaatioviikon alkua (5.-9.2.). Olin tietenkin varannut jo lentoliput ja Intian matkasta toipuminen ei parissa päivässä olisi onnistunut. Joten hyvä näin, saan seikkailla itse uudessa kaupungissa. Erasmusopiskelijoiden piirit pyörivät jo, mutta karuselliin nouseminen ei kovin vaikealta ole tuntunut. Satakunta naamaa, joista parikymmentä tunnistanen nimeltä tässä vaiheessa.
Maanantai-iltana kävimme pubissa Lucasin, Ashan ja Anjan kanssa ennen siirtymistä Meex-klubille Erasmus-iltaan. Pieni ja kliininen, paljon metallia, tv:t vessassa. Tiistaina
oli luvassa jättikekkerit yliopiston kampuksen U-klubilla. Viikko alkaa hienosti.
Bussista Malinez bongasi jonkun joka soitti Big Petelle, Florida. Ja hoplaa, kohti korvaklinikkaa. Englanninkielinen ryhmä on noin 20-henkinen mukaan lukien Erasmus-opiskelijat Ricon ja Ruizin Portugalista sekä Ewelynin ja ... Puolasta.
Opetus on ainakin ensimmäisinä päivinä tuntunut melko teoriapainotteiselta. Muutama potilastapaus on nähty.
Erasmukset läksivät lounaalle Menzaan Nerediniin. Koska pitäisi olla ISIC-kortti, jossa pitäisi olla ladattuna rahaa (toisella kampuksella Envelopassa), ja koska ruoka pitäisi tilata netin kautta päivää aikaisemmin, päätin olla menemättä... Lontoolainen Saif pyysi mua lounaalle keskustaan, loistavaa. Ensimmäinen koulupäivä, lounas italialaisessa ravintolassa, 4 euroa.
Saif opasti paikallisille tavoille: painelimme kirjastoon, joka on neliön muotoinen. Hän harrastaa monopolin pelaamista, eli rundi kirjaston ympäri bongaillen kavereita. Mayfair, Erottaja ja niin edelleen. Kirjasto oli todella asiallisen oloinen, muutaman vuoden vanha. Vain tietokoneista pystyi päättelemään jotain missä päin Eurooppaa ollaan (lääket. tdk:n tietokoneluokissa ei tätäkään ajatusta herää).
Monopolin jälkeen tein hiukan omaa kaupunkiorientaatiota. Parhaimpia asioita uudessa kaupungissa ovat ensimmäiset päivät, kun olet hiukan hukassa löytäen kuitenkin uusia asioita jokaisen kulmaa takaa. Pidän mielikuvakartan luomisesta.
En siis valita, vaikken päässyt opastetulle kierrokselle kaupungille viikko sitten. Erasmusopiskelijoilla oli orientaatioviikko, josta missasin puolet. Jostain syystä kv-koordinaattori Turussa ei tiennyt sen olemassaolosta. Informaatiokirje tuli kaksi viikkoa ennen orientaatioviikon alkua (5.-9.2.). Olin tietenkin varannut jo lentoliput ja Intian matkasta toipuminen ei parissa päivässä olisi onnistunut. Joten hyvä näin, saan seikkailla itse uudessa kaupungissa. Erasmusopiskelijoiden piirit pyörivät jo, mutta karuselliin nouseminen ei kovin vaikealta ole tuntunut. Satakunta naamaa, joista parikymmentä tunnistanen nimeltä tässä vaiheessa.
Maanantai-iltana kävimme pubissa Lucasin, Ashan ja Anjan kanssa ennen siirtymistä Meex-klubille Erasmus-iltaan. Pieni ja kliininen, paljon metallia, tv:t vessassa. Tiistaina
oli luvassa jättikekkerit yliopiston kampuksen U-klubilla. Viikko alkaa hienosti.
Gootti - Barokki - Renesanssi -päivä
Sunnuntain pyhitin turismille puolalaisten Lucasin ja Ashan kanssa. He opiskelevat tsekin kieltä, mikä olikin oivaa etenkin modernin taiteen museossa. Kuten yleensä, tälläkin kertaa taideteoksen nimen ymmärtäminen oli oleellista saadakseen jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä teos esittää. Tulkitsimme taidetta kilvan ja erityisen vaikuttavia olivat teokset tsekkiläisistä ekokatastrofeista.Vierailimme St. Michelin barokkikirkossa ja Olomoucin katedraalissa, joka oli goottimeiningillä pykätty 1100-1200 luvulla. Piipahdimme myös eräässä kappelissa lounaan jälkeen ennen toista taidemuseovisiittiä. Olomoucin piispat ovat olleet melkoisia mesenaatteja. Pääsimme vaeltamaan läpi taidekokoelmien värittämien vuosisatojen. Voi vain kuvitella millainen kokoelma oli ennen kuin ruotsalaiset (ehkäpä muutama hakkapeliittakin oli mukana) ryöväsivät ja tuhosivat valtaosan siitä 30-vuotisen sodan aikana. Onneksi kultaa on riittänyt ja myöhemmät piispat olivat hankkineet lisää taidetta kokoelmiin. Taiteen lisäksi rahoitusta ovat saaneet muutkin kulttuurin sarat, tiede, koulutus ja terveydenhuolto.
Päivä oli oikein onnistunut. Kaupungin historia on tuhatvuotinen, joten uusia löytöjä riittänee koko kevääksi.
Saturday, February 10, 2007
Dobry den, saisinko jauhelihaa
Ensimmäiseksi osoitteeni Neredin-kaupunginosan opiskelija-asuntolaan. Huonenumeroa ei siis tarvitse, posti haetaan resepsuunista (auki 24h).
-Nimi-
Tänään olen asettunut taloksi. Kävin hypermarketissa pellon toisella puolella. Muuten hyvä, mutta pakasterasioiden kannet eivät pysy kiinni. Olen myös ylpeä ekoteostani: ostin kolminkertaisella hinnalla Fiskarsin veitsen; todennäköisesti käytän sitä kymmenkertaisen ajan.
Kämppiksistäni malesialaispojista 3 on muslimeita, yksi kristitty. Käytämme eri ruokavehkeitä, sianliha-asian takia. Reippaita nuoria miehiä, ehkäpä kirjoitan heistä enemmän kun tutustun paremmin.
Eilen tutustuin ensimmäisiin Erasmus-opiskelijoihin. Teimme retken Roznoviin, jossa tutustuimme ulkoilmamuseoon. Nelikymppinen opasrouva painotti jokaista tavua ja piti sanojen välissä tauon, joten pidättelimme hymyä ja olimme tyytyväisiä, että ymmärsimme jokaisen sanan. Puutaloarkkitehtuuri oli omaperäistä, mutta 1700-1800-luvun asumisidea yhdistetystä olohuone-keittiö-makuuhuone-tuvasta uunin ympärillä oli vastaava kuin Suomessa.
Pihapiirissä oli kymmenkunta erilaista puutaloa. Yhdessä lounastimme vekkulin miestarjoilijan viihdyttäminä. Kuuma viini+viini+brandy aperitiivi mursi jään seurueesta. Ruoka oli taattua tsekkiläistä: dumblings ja kaalia, eli jonkunlaisesta perunajauhosta pyöritettyjä pullia, joiden sisään oli leivottu peukalonpään verran savustettua lihaa. Täyteen tuli, maku nyt ei mikään mieletön elämys ollut. Tarjoilijan huvittelumielessä lasiin kaatama pippuriliemi sen sijaan tarjosi hauskoja hetkiä kaikille.
Uusi kokemus oli, että tarjoilija juotti Erasmus-tutoreitamme Sashaa ja Renataa ja kippasi siinä yllyttääkseen itsekin 3-4 kuppia brandyä nenänvarsi punoittaen.
Keskustelu oli taattua mikä-nimi-mistä-maasta-kuinka-se-sanotaan-sinun-kielelläsi -small talkia. Persoonallisuudet toki alkoivat erottua alusta alkaen. Kehittelin myös muistisääntöjä nimien päähänpainamista varten. Damien (muikea laki-poika Ranskasta), David (amerikanenglantia puhuva britti), David (sexy-David Belgiasta, kuten hän itsensä esitteli bussissa kaikille), Paula (nälkäinen/vihainen (angry, hungry, who knows) ranskatar Bourdeauxin maakunnasta, Lucas Puolasta (lausutaan Whookas, kuten Whoopie Goldberg) ja slaavilaisen melankolian ilmentymä Lucas Slovakiasta. Marta (joka pitää suomalaisesta ja ruotsalaisesta kansanmusiikista ja pyysi näyttämään miten kirjoitetaan suomeksi erilaisia tärkeitä sanoja, kuten elf ja plants ja animals).
Bussi ajoi meidät myös vuorille. En kyllä voi ymmärtää, miten ei-pohjoismaalaiset voivat innostua lumesta ja lumisodasta niin paljon.
Illalla suuntasimme opiskelijayhdistyksen pubiin, jossa tutustuin taas uusiin tyyppeihin. Törmäsin myös politiikkaa opiskelevaan Ossiin stadista, joten nyt meitä on sitten kolme suomea taitavaa. Sasha on kolmas.
-Nimi-
VSK NEREDIN
Tr. MIRU 113 - RECEPCE
772 00 OLOMOUC
CZECH REPUBLIC
Tänään olen asettunut taloksi. Kävin hypermarketissa pellon toisella puolella. Muuten hyvä, mutta pakasterasioiden kannet eivät pysy kiinni. Olen myös ylpeä ekoteostani: ostin kolminkertaisella hinnalla Fiskarsin veitsen; todennäköisesti käytän sitä kymmenkertaisen ajan.
Kämppiksistäni malesialaispojista 3 on muslimeita, yksi kristitty. Käytämme eri ruokavehkeitä, sianliha-asian takia. Reippaita nuoria miehiä, ehkäpä kirjoitan heistä enemmän kun tutustun paremmin.
Eilen tutustuin ensimmäisiin Erasmus-opiskelijoihin. Teimme retken Roznoviin, jossa tutustuimme ulkoilmamuseoon. Nelikymppinen opasrouva painotti jokaista tavua ja piti sanojen välissä tauon, joten pidättelimme hymyä ja olimme tyytyväisiä, että ymmärsimme jokaisen sanan. Puutaloarkkitehtuuri oli omaperäistä, mutta 1700-1800-luvun asumisidea yhdistetystä olohuone-keittiö-makuuhuone-tuvasta uunin ympärillä oli vastaava kuin Suomessa.
Pihapiirissä oli kymmenkunta erilaista puutaloa. Yhdessä lounastimme vekkulin miestarjoilijan viihdyttäminä. Kuuma viini+viini+brandy aperitiivi mursi jään seurueesta. Ruoka oli taattua tsekkiläistä: dumblings ja kaalia, eli jonkunlaisesta perunajauhosta pyöritettyjä pullia, joiden sisään oli leivottu peukalonpään verran savustettua lihaa. Täyteen tuli, maku nyt ei mikään mieletön elämys ollut. Tarjoilijan huvittelumielessä lasiin kaatama pippuriliemi sen sijaan tarjosi hauskoja hetkiä kaikille.
Uusi kokemus oli, että tarjoilija juotti Erasmus-tutoreitamme Sashaa ja Renataa ja kippasi siinä yllyttääkseen itsekin 3-4 kuppia brandyä nenänvarsi punoittaen.
Keskustelu oli taattua mikä-nimi-mistä-maasta-kuinka-se-sanotaan-sinun-kielelläsi -small talkia. Persoonallisuudet toki alkoivat erottua alusta alkaen. Kehittelin myös muistisääntöjä nimien päähänpainamista varten. Damien (muikea laki-poika Ranskasta), David (amerikanenglantia puhuva britti), David (sexy-David Belgiasta, kuten hän itsensä esitteli bussissa kaikille), Paula (nälkäinen/vihainen (angry, hungry, who knows) ranskatar Bourdeauxin maakunnasta, Lucas Puolasta (lausutaan Whookas, kuten Whoopie Goldberg) ja slaavilaisen melankolian ilmentymä Lucas Slovakiasta. Marta (joka pitää suomalaisesta ja ruotsalaisesta kansanmusiikista ja pyysi näyttämään miten kirjoitetaan suomeksi erilaisia tärkeitä sanoja, kuten elf ja plants ja animals).
Bussi ajoi meidät myös vuorille. En kyllä voi ymmärtää, miten ei-pohjoismaalaiset voivat innostua lumesta ja lumisodasta niin paljon.
Illalla suuntasimme opiskelijayhdistyksen pubiin, jossa tutustuin taas uusiin tyyppeihin. Törmäsin myös politiikkaa opiskelevaan Ossiin stadista, joten nyt meitä on sitten kolme suomea taitavaa. Sasha on kolmas.
Friday, February 9, 2007
Määränpää: Olomouc
Saavuin eilen iltapäivällä Olomouciin ja pidän ainakin ensisilmäyksestä. Keskiaikainen keskusta on matalalla mäellä muurien ympäröimänä, joiden takana jokseenkin ympyränmuotoista old townia kiertää puistokaistale. Sen jälkeen alkaa urbaani asutus, jota tässä yliopistokaupungissa on noin 100 000.
Juna-asemalle tupsahtaessani ensimmäinen ajatus oli "onpa muuten pelkkiä nuoria ihmisiä liikenteessä". Vastassa minua oli Sasha. Hän oli lähettänyt etukäteen ohjeita Prahan lentokentältä juna-asemalle pääsemiseksi. Matkailimme ratikalla 2 läpi kaupungin toiselle laidalle Neredinin krematorio-pysäkille, joka luonnollisesti on raiteiden viimeinen etappi. Meillä matka onneksi jatkui viereiseen opiskelija-asuntolaan.
Kämppä on mukava, jokseenkin hotellihuonetta muistuttava reilun 10 neliön huone isolla ikkunalla. Samassa huoneistossa asuu 5 muutakin, huoneita on yhteensä 4. Pojat ovat Malesiasta, tyttöjä en ole vielä tavannut. Hekin ovat lääkiksessä, englanninkielisessä koulutusohjelmassa.
Sitten Sasha näytti vähän kaupunkia ja kävimme syömässä. Sasha opiskelee "physical culture"-tiedekunnassa liikunnanopettajaksi, kakkosaineena matematiikka. Samasta tkd:sta valmistuu lisäksi ainakin fysioterapeutteja. Hän pelaa sählyä, valmentaa sitä ja tekee myös graduaan sählystä. Sen takia hän hakeutui Erasmus-vaihtoon Jyväskylään, asusteli Kortepohjassa vuoden ja oppi suomen kielen. Viime syksynä hän oli au pairina Helsingissä. Täysin hämmästyttävää miten hyvin suomi sujuu Sashalta!
Opin pari sanaa tsekkiä, ja sen että tsekiksi tsekki lausutaan "tsek" ja Praha kuten suomen kielessä. Ei siis breik, kuten Prague taisi vääntyä alkuun.
Intian matkan jälkeen tuntuu vähän liiankin helpolta. Yhdessä päivässä on kämppä, ruokaa, prepaid-liittymä, nettiyhteys ja uusi ystävä, jonka ansiosta näin paljon ehti tapahtua.
Nyt maksamaan kuukauden vuokra 2500 korunaa etukäteen, sitten retkelle Erasmus-vaihtareiden kanssa. Sataa. Illalla kekkerit ja viikonloppuna ajattelin tutustua kaupunkiin.
Juna-asemalle tupsahtaessani ensimmäinen ajatus oli "onpa muuten pelkkiä nuoria ihmisiä liikenteessä". Vastassa minua oli Sasha. Hän oli lähettänyt etukäteen ohjeita Prahan lentokentältä juna-asemalle pääsemiseksi. Matkailimme ratikalla 2 läpi kaupungin toiselle laidalle Neredinin krematorio-pysäkille, joka luonnollisesti on raiteiden viimeinen etappi. Meillä matka onneksi jatkui viereiseen opiskelija-asuntolaan.
Kämppä on mukava, jokseenkin hotellihuonetta muistuttava reilun 10 neliön huone isolla ikkunalla. Samassa huoneistossa asuu 5 muutakin, huoneita on yhteensä 4. Pojat ovat Malesiasta, tyttöjä en ole vielä tavannut. Hekin ovat lääkiksessä, englanninkielisessä koulutusohjelmassa.
Sitten Sasha näytti vähän kaupunkia ja kävimme syömässä. Sasha opiskelee "physical culture"-tiedekunnassa liikunnanopettajaksi, kakkosaineena matematiikka. Samasta tkd:sta valmistuu lisäksi ainakin fysioterapeutteja. Hän pelaa sählyä, valmentaa sitä ja tekee myös graduaan sählystä. Sen takia hän hakeutui Erasmus-vaihtoon Jyväskylään, asusteli Kortepohjassa vuoden ja oppi suomen kielen. Viime syksynä hän oli au pairina Helsingissä. Täysin hämmästyttävää miten hyvin suomi sujuu Sashalta!
Opin pari sanaa tsekkiä, ja sen että tsekiksi tsekki lausutaan "tsek" ja Praha kuten suomen kielessä. Ei siis breik, kuten Prague taisi vääntyä alkuun.
Intian matkan jälkeen tuntuu vähän liiankin helpolta. Yhdessä päivässä on kämppä, ruokaa, prepaid-liittymä, nettiyhteys ja uusi ystävä, jonka ansiosta näin paljon ehti tapahtua.
Nyt maksamaan kuukauden vuokra 2500 korunaa etukäteen, sitten retkelle Erasmus-vaihtareiden kanssa. Sataa. Illalla kekkerit ja viikonloppuna ajattelin tutustua kaupunkiin.
Subscribe to:
Posts (Atom)