Olen elänyt nelisen vuotta enemmän tai vähemmän ilman televisiota. Viimeiset tv-sarjat, joita oikein todella seurasin taisivat olla Frendit ja the Fast Show. Näillähän pääsee onneksi jo keskusteluun mukaan, jos se ajautuu töllötintasolle. Kevään aikana aikaa on tuntunut riittävän paljon enemmän kuin aikaisemmin, joten olen ehtinyt paikata aukkoa kulttuuriperinnössäni (voikohan näin sanoa suomeksi) ja tutustua sarjoihin, joista en nyt nimeä kuin Pasilan etten vaikuttaisi täysin eilisen teeren pojalta. On se jännä juttu, miten viihdyttävää paikallaan istuminen ja naureskelu voi olla. Ettei liikkeessä koko ajan tarvi olla. Ajatteluun vaikuttaa se voi. Voi vaikuttaa niin. Hyvä asia. Onko? En tiedä, otan lääkkeet.
Osallistuin huvikseni poliitiikan opiskelijoiden kurssille, joka käsitteli kansainvälisiä konflikteja, niiden syitä ja seurauksia. Oppiminen tapahtui katsomalla elokuva, jonka jälkeen kuunneltiin lyhyt opiskelijoiden tekemä alustus, jonka jälkeen keskusteltiin ja väiteltiin. Kurssin ajankohta keskiviikkoiltapäivä sopi hyvin aikatauluuni. Ihan jokaiselle movie-classille en ehtinyt, mutta näin seuraavat elokuvat, jotka myös pisteytän.
Invisible Children, 8+, jenkkinuorten tekemä musiikkivideohenkinen kooste Ugandan lapsisotilaista, koskettava siihen asti kunnes päästään lopputeksteihin sisällytettyihin "mitä juuri sinä voisit tehdä --> leivo pikkuleipiä --> kutsu kaverit --> kerää rahaa --> valonsäteet leviävät Amerikasta Afrikkaan ja infrastruktuuri rakentuu itsestään" -ajatuksiin. Ei edes paatuneen positiivinen partiomieleni liikahtanut tämän jälkeen. Mutta ajatus ja tarkoitus on tietysti hyvä, ja jos tämä ja ne mustat pakettiautot vetoavat nuoriin, niin mikäs siinä.
Blood Diamond, 8½. Tarina kansainvälisen timanttikaupan ja paikallisten konfliktien yhteydestä, siitä miten sotapäälliköiden on mahdollista ylläpitää valtaansa rahoittamalla sitä timanteilla, jotka salakuljetetaan konfliktialueilta ja veritimantit pestään puhtaiksi naapurimaassa.
Lord of War, 9½, kansainvälinen asekauppa ja miten tähän päädyttiin kylmän sodan jälkeen. Syriana, 9, monimutkainen öljyn ympärille kietoutuva kertomus. Jarhead, 7½, ensimmäinen Irakin sota perusjantterin näkökulmasta. Bloody Sunday, 8+, Pohjois-Irlanti. Al Goren Inconvinient Truth ei mahtunut kurssikalenteriin, mutta sitä sivuttiin keskusteluissa niin useasti, että sekin tuli katsottua.
Paperitiedotusvälineiden puutteessa olen lukenut netti-HS:ää sekä muutamia ulkomaita analysoivia blogeja: Zurich, Osmon matkaa välimerelle, Iran, Lajinsa Viimeinen.
Friday, May 25, 2007
Thursday, May 24, 2007
Zmrzlina, bbq & pivo
Sunnuntaista oli jo tulossa yksi noista pradelna&Globus-päivistä (pese pyykit ja käy kaupassa). Onneksi jäin Stijnin kanssa katsomaan tv:tä edellisiltana, joten olimme Dirkin ja Benin kanssa terässä valmistelemaan maanantain grillijuhlia. Olimme pitkin viikkoa kutsuneet ihmisiä ja perjantaina viimeistään "kaikki" tiesivät, että maanantai-iltana Sigma-Sparta-pelin jälkeen lammella nähdään. Mainos oli päätynyt myös ESN-sivuille. Niinpä me kolme nälkäistä kaverusta reippailimme läpi hypermarketin nostellen kärryihin lihaa, makkaroita, 30kg sahanpurubrikettejä, kynttilöitä, viiniä, olutta, salaattitarvikkeita, kertakäyttölautasia ja muuta tarpeellista. Luulin, että minulla on viettiä tulta kohtaan, mutta Dirk osoittautui puolittain pyromaaniksi, viimeistään maanantai-yöllä viskoessaan bensaa liekkeihin. Ramsteinin soidessa taustalla, luonnollisesti. Minkä showmiehen iltanuotiot hänessä menettävätkään. Osallistuminen nuorisojärjestöjen toimintaan ei kuulemma historiallisista syistä entisen itä-saksan puolella ole harrastuslistan kärkipäässä. Samaa totesi Sasha, että kuuluminen puolisotilaalliseen organisaation katsottiin Tsekissä olevan hyväksi tulevaisuudelle ja siis myöskin puolipakollista. Oikeastaan koko loppupäivä tuli hengattua belgialaisessa seurassa tehden pastasalaattia ja kaupungilla ja samalla oppien yhtä sun toista historiasta, etenkin toiseen maailmansotaan liittyen ja toisaalta puolella silmällä seuraten kaupunkiteatteriesitystä Olomoucin historiasta.
Illalla oli tarjolla crepejä, suolaisen täytteen kera ja myöhemmin jäätelöllä. Ahdettuamme itsemme liian täyteen pyörimme rappuset alas ja nautimme lämpimästä illasta kuin lapset camping-alueella potkien palloa ja parantaen maailmaa. Mukavaa vaihtelua viimeisen ratikan perässä juoksemiselle. Joka muuten kuuluu suosikkipuuhiini, kts. haastattelu.
Maanantaina käytin kaksi tuntia saadakseni lääk. tdk:n toimistosta allekirjoituksen todistukseen, että olen todella ollut Olomoucissa. Huomasin pitäväni pientä odottamista aivan normaalina, enkä tuntenut kiirettä mihinkään. Toimiston tädit olivat ystävällisiä ja todella vetivät pisteet kotiin ja vasta palattuani kämpille aloin ajatella, kuinka kärsimätön ja hiiltynyt olisin Suomessa 15 minuutin odottamisen jälkeen.
Chili con carne con carne, juuresnyytit ja salaatti saatiin valmiiksi juuri ajoissa ennen kevään viimeistä Sigma Olomoucin jalkapallo-ottelua. 10 000 Sigma-kannattajan ja 500 muuta yleisöä tuplasti äänekkäämmän Sparta-fanin luoma tunnelma viihdytti ja itse pelikin oli mielenkiintoinen, joskin Sigma hävisi lopulta 0-2. Minulle peli taisi olla suurin urheiluun liittyvä stadion-luokan tapahtuma koskaan, mikä oli minusta mutta ennen kaikkea muista hämmentävää huomata. Tulevaisuudessa on yhdistettävä johonkin reissuun futismatsi maailmanluokan areenalla.
Illan grillijuhlat olivat suuri suksee. Ihmisiä tuli tuplasti odottamamme määrä, arviolta 50-70. Hiilet ja puut riittivät koko illaksi, ihmiset söivät kyllikseen eikä jäljelle jäänyt kuin paketti makkaroita ja muutama ylikypsä peruna. BBQ kesti täyden työpäivän verran iltakahdeksasta aamuneljään, jolloin viimeisetkin kymmenkunta uneliasta grillaajaa päättivät siirtyä höyhensaarille omaan punkkaan. Lauluakin kuului, Yesterday, Kumbay-ah sekä Monty Pythonin ikivihreä "Finland, Finland, Finland, the country where I want to be".
Illalla oli tarjolla crepejä, suolaisen täytteen kera ja myöhemmin jäätelöllä. Ahdettuamme itsemme liian täyteen pyörimme rappuset alas ja nautimme lämpimästä illasta kuin lapset camping-alueella potkien palloa ja parantaen maailmaa. Mukavaa vaihtelua viimeisen ratikan perässä juoksemiselle. Joka muuten kuuluu suosikkipuuhiini, kts. haastattelu.
Maanantaina käytin kaksi tuntia saadakseni lääk. tdk:n toimistosta allekirjoituksen todistukseen, että olen todella ollut Olomoucissa. Huomasin pitäväni pientä odottamista aivan normaalina, enkä tuntenut kiirettä mihinkään. Toimiston tädit olivat ystävällisiä ja todella vetivät pisteet kotiin ja vasta palattuani kämpille aloin ajatella, kuinka kärsimätön ja hiiltynyt olisin Suomessa 15 minuutin odottamisen jälkeen.
Chili con carne con carne, juuresnyytit ja salaatti saatiin valmiiksi juuri ajoissa ennen kevään viimeistä Sigma Olomoucin jalkapallo-ottelua. 10 000 Sigma-kannattajan ja 500 muuta yleisöä tuplasti äänekkäämmän Sparta-fanin luoma tunnelma viihdytti ja itse pelikin oli mielenkiintoinen, joskin Sigma hävisi lopulta 0-2. Minulle peli taisi olla suurin urheiluun liittyvä stadion-luokan tapahtuma koskaan, mikä oli minusta mutta ennen kaikkea muista hämmentävää huomata. Tulevaisuudessa on yhdistettävä johonkin reissuun futismatsi maailmanluokan areenalla.
Illan grillijuhlat olivat suuri suksee. Ihmisiä tuli tuplasti odottamamme määrä, arviolta 50-70. Hiilet ja puut riittivät koko illaksi, ihmiset söivät kyllikseen eikä jäljelle jäänyt kuin paketti makkaroita ja muutama ylikypsä peruna. BBQ kesti täyden työpäivän verran iltakahdeksasta aamuneljään, jolloin viimeisetkin kymmenkunta uneliasta grillaajaa päättivät siirtyä höyhensaarille omaan punkkaan. Lauluakin kuului, Yesterday, Kumbay-ah sekä Monty Pythonin ikivihreä "Finland, Finland, Finland, the country where I want to be".
Sunday, May 20, 2007
Mennään ulos
Kuluneella viikolla tapahtui taas kaikenlaista. Olen nauttinut olostani ja akateemisesta vapaudesta. Opiskellut ja kirjoittanut kun hyvältä tuntuu. Ei huomattavan paljon muttei ihan vähääkään, ja olen ollut tyytyväinen, kun päivittäin olen kyennyt olemaan tuottelias. Syväreiden kirjoittaminen ulkomailla sujuu varsinkin silloin, kun koko opiskelija-asuntola tuntuu nukkuvan eli aamupäivällä. Myöskään yliopiston verkon lukuoikeudet tuntuvat olevan jopa kattavammat kuin Turussa, mikä on ollut hienoa huomata. Säästän teidät enemmältä opiskeluasialta ja kerron hieman mitä iltaisin on tapahtunut.
Kiitos blogia seuranneille ja kommentoineille, on aina mukava lukea tai kuulla ajatuksia Suomesta, Sveitsistä tahi Englannista. Pääasiassa olen toki itselleni tätä muistoksi Erasmus-ajasta kirjoittanut ja jo nyt on ollut hauska palata hetkiin helmikuussa. Tämä mielessä kertailen nyt viikon tapahtumista. Maanantaina lihasten särkeminen jalkapallomatsin jäljiltä alkoi ahdistaa siinä määrin, että tein palauttavan lenkin läheiselle järvelle, kävin uimassa ja nautin kesäisestä ilmasta. Illalla kävin Tiagon, Caron, Martan ja Benin kanssa rumpukonsertissa U-klubilla, jossa 7 rumpalia tykitti 60 rumpua. Tämän jälkeen söimme pizzaa Captain Morganissa, jossa Isicilla sai yhtä tilattua kohti yhden kaupan päälle. Sitten pyörimme Martan synttäreille vielä hetkeksi.
Tiistai-illalla Ben esitteli Belgian partiolaisten "partio 100 vuotta" -juhlallisuuksia Brysselissä. Kaupungin liepeillä oli kymmenkunta leirialuetta, joilta viikonlopun aikana käytiin keskustassa marssimassa, stadionilla ja aktiviteeteissa 150 000 partiolaisen voimin. Viikon aikana myös kotimaan partioasiat olivat mielessä. Kilpailukutsu saatiin julkaistuksi. Kroatialaisten tyttöjen pannukakkukesteillä tarjottiin rasvassa uitettuja lättyjä ja punaviiniä coca colan kanssa. Caroline paljasti salaatinkastikereseptinsä: jugurttia ja pestoa. Siispä keskiviikkona en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kutsua itseni salaatin kera Caron ja Charlenen luo syömään. Nämä oikiksen lasketteluretkellä toisiinsa tutustuneet tytöt ovat asuneet täällä pian 9 kk yhdessä ja saavat siten unohtumattoman yhteisen kokemuksen. Illemmalla en tuntenut itseäni väsyneeksi, joten lähdin mukaan 15min (se pub yliopistonkirjaston kellarissa), jossa höpöteltiin mukavia Lukaksen, puolalaisten ja ranskalaisten kanssa.
Torstai-illalla kutsui teahouse, jossa kokeilin ruisleipäaromiteetä. Ola, Marta, Paula, Ben ja hollannin kielen professori Bus, Caro ja Charlene sekä Alan muodostivat varsin kansainvälisen porukan, jossa aika kului vikkelästi. Caro ja Charlene kutsuivat taasen illalliselle. Illalla maistoin parasta Mojitoa koskaan. Metro-klubilla tsekki yritti iskeä Cecilea, ja saattaessani häntä kotiin kuulin mielenkiintoisen analyysin ranskalaisesta nuorisosta, yliopistoelämästä ja sain toisaalta kertoa minkälaisia ajatuksia suomalaisilla on Ranskasta ja ranskalaisista. Hyviä ja huonoja tottakai, pitäydyin pääasiassa positiivissa. Cecile pahoitteli, ettei Chirac ollut kovin diplomaattinen sanoessaan, että "vain suomalaiset tekevät huonompaa ruokaa kuin englantilaiset, eikä sellaisiin ihmisiin vain voi luottaa."
Perjantaina aloitimme illan pelaamalla biljardia, kävimme illallisella isolla porukalla ja Konviktissa vietin useita tunteja ennen siirtymistä muiden mukana yökerhoon. Illan teema oli European Student Networkin järjestämä läksiäisjuhla, siis käytännössä kutsu että kaikki kokoontuvat Konviktiin. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja, joista osaa en ollut tavannut helmi-maaliskuun jälkeen vaikka samalla kampuksella asutaankin. Moni toki oli enemmän tuttu lukuisista kämppäkekkereistä, ja näistä illoista ilta Konviktissa itse asiassa erosi lähinnä siten, että tilaa oli enemmän ja äänentoisto parempi. Sekä pöytäfutis, eikä toisaalta resepsuunin tyttöä huutamassa ovelta "Spottoornoo".
Lauantaina pelasimme jälleen futista lääkisläisten kanssa, tällä kertaa sekoitetuin joukkuein. Todella nautin pelaamisesta vasemmalla puolustuksessa. Pelasimme 4+3+3-taktiikalla, joten laitapuolustajana sain juosta auttamaan hyökkäystä ja sehän sopi omaan ei niin tekniseen kikkailuun vaan enemmänkin fyysiseen kuntoon perustuvaan pelityyliini.
Kiitos blogia seuranneille ja kommentoineille, on aina mukava lukea tai kuulla ajatuksia Suomesta, Sveitsistä tahi Englannista. Pääasiassa olen toki itselleni tätä muistoksi Erasmus-ajasta kirjoittanut ja jo nyt on ollut hauska palata hetkiin helmikuussa. Tämä mielessä kertailen nyt viikon tapahtumista. Maanantaina lihasten särkeminen jalkapallomatsin jäljiltä alkoi ahdistaa siinä määrin, että tein palauttavan lenkin läheiselle järvelle, kävin uimassa ja nautin kesäisestä ilmasta. Illalla kävin Tiagon, Caron, Martan ja Benin kanssa rumpukonsertissa U-klubilla, jossa 7 rumpalia tykitti 60 rumpua. Tämän jälkeen söimme pizzaa Captain Morganissa, jossa Isicilla sai yhtä tilattua kohti yhden kaupan päälle. Sitten pyörimme Martan synttäreille vielä hetkeksi.
Tiistai-illalla Ben esitteli Belgian partiolaisten "partio 100 vuotta" -juhlallisuuksia Brysselissä. Kaupungin liepeillä oli kymmenkunta leirialuetta, joilta viikonlopun aikana käytiin keskustassa marssimassa, stadionilla ja aktiviteeteissa 150 000 partiolaisen voimin. Viikon aikana myös kotimaan partioasiat olivat mielessä. Kilpailukutsu saatiin julkaistuksi. Kroatialaisten tyttöjen pannukakkukesteillä tarjottiin rasvassa uitettuja lättyjä ja punaviiniä coca colan kanssa. Caroline paljasti salaatinkastikereseptinsä: jugurttia ja pestoa. Siispä keskiviikkona en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kutsua itseni salaatin kera Caron ja Charlenen luo syömään. Nämä oikiksen lasketteluretkellä toisiinsa tutustuneet tytöt ovat asuneet täällä pian 9 kk yhdessä ja saavat siten unohtumattoman yhteisen kokemuksen. Illemmalla en tuntenut itseäni väsyneeksi, joten lähdin mukaan 15min (se pub yliopistonkirjaston kellarissa), jossa höpöteltiin mukavia Lukaksen, puolalaisten ja ranskalaisten kanssa.
Torstai-illalla kutsui teahouse, jossa kokeilin ruisleipäaromiteetä. Ola, Marta, Paula, Ben ja hollannin kielen professori Bus, Caro ja Charlene sekä Alan muodostivat varsin kansainvälisen porukan, jossa aika kului vikkelästi. Caro ja Charlene kutsuivat taasen illalliselle. Illalla maistoin parasta Mojitoa koskaan. Metro-klubilla tsekki yritti iskeä Cecilea, ja saattaessani häntä kotiin kuulin mielenkiintoisen analyysin ranskalaisesta nuorisosta, yliopistoelämästä ja sain toisaalta kertoa minkälaisia ajatuksia suomalaisilla on Ranskasta ja ranskalaisista. Hyviä ja huonoja tottakai, pitäydyin pääasiassa positiivissa. Cecile pahoitteli, ettei Chirac ollut kovin diplomaattinen sanoessaan, että "vain suomalaiset tekevät huonompaa ruokaa kuin englantilaiset, eikä sellaisiin ihmisiin vain voi luottaa."
Perjantaina aloitimme illan pelaamalla biljardia, kävimme illallisella isolla porukalla ja Konviktissa vietin useita tunteja ennen siirtymistä muiden mukana yökerhoon. Illan teema oli European Student Networkin järjestämä läksiäisjuhla, siis käytännössä kutsu että kaikki kokoontuvat Konviktiin. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja, joista osaa en ollut tavannut helmi-maaliskuun jälkeen vaikka samalla kampuksella asutaankin. Moni toki oli enemmän tuttu lukuisista kämppäkekkereistä, ja näistä illoista ilta Konviktissa itse asiassa erosi lähinnä siten, että tilaa oli enemmän ja äänentoisto parempi. Sekä pöytäfutis, eikä toisaalta resepsuunin tyttöä huutamassa ovelta "Spottoornoo".
Lauantaina pelasimme jälleen futista lääkisläisten kanssa, tällä kertaa sekoitetuin joukkuein. Todella nautin pelaamisesta vasemmalla puolustuksessa. Pelasimme 4+3+3-taktiikalla, joten laitapuolustajana sain juosta auttamaan hyökkäystä ja sehän sopi omaan ei niin tekniseen kikkailuun vaan enemmänkin fyysiseen kuntoon perustuvaan pelityyliini.
Saturday, May 12, 2007
Hyvä Suomi
Jo on komiaa.. Suomi peittosi sekä USA:n että Venäjän jääkiekossa. 
Tieto tästä herätti edes jonkunlaista vastakaikua jopa välimeren väessä. Euroviisut sen sijaan.. hehheh, mielipide tuntuu olevan välillä EVVK - EVVVVVK. Enkä kyllä ihmettele, sillä itsekään en ole tapahtumaa katsonut, paitsi viime vuonna sattumalta olin lauantai-iltana kotona. Unohtumattomin euroviisukokemukseni on vuodelta 2003, jolloin elin koko lauantaipäivän euroviisuhuumassa kuunnellen loppumattomalta kasetilta turkin voittobiisiä '02 sekä muuta turkkimusiikkia speksin hautajaisissa. Ryhmien tehtävänä taisi olla hyppiä kivia pitkin Bosborinsalmen yli Turkkiin ja takaisin mahdollisimman nopeasti. Eurooppalaisille ystäville tarjottiin luonnollisesti olutta salmen toisella puolella, sillä EU:iin oli kova hinku jo silloin.
Oluesta puheenollen, eilinen Olomouc Pivnici Festival viihdytti Tiagoa, Benia ja Carolea kovasti. Oli reilut 20 panimoa, paikallisia rocknimiä ja sikaa vartaassa. Ei tappeluita, ei öriseviä ihmisiä, ei poliiseja tahi ambulansseja. Oikein mukavaa.
Edellisenä päivänä, siis torstaina, kävimme tutustumassa vanhaan luostariin kunnostettuun sotilassairaalaan. Loppujen lopuksi siellä ei ollutkaan museota tai opastettua kiertokäyntiä, mutta rakennus oli joka tapauksessa siistein ja makein sairaala ikinä. Vierailun jälkeen istuimme Tiagon, Charlenen ja Caron kanssa jäätelöllä ja puheenaiheista pisin keskustelu syntyi erilaisita gradujärjestelmistä. Jäi sellainen kuva, että Suomessa graduja tehdään useammalla alalla kuin muualla ja jopa medisiinarit tekevät hieman tutkimusta syventävien opintojen myötä (kyllä, kuulostaa tylsältä, mutta keskustelu oli mielenkiintoinen, uskokaa pois).
Palasimme Nerediniin, näimme olutta jakavan vanhan raitiovaunun ja päädyimme tsekkiläisten kanssa istumaan terassille ja nauttimaan Tokaye-viiniä Unkarista. Sitten Silvian läksiäis-illallinen ja Taon läksiäiset Euroviisu-semifinaalin pyöriessä ruudussa.
Jalkapallojoukkueemme taktiikkapalaveri viime yönä pubissa taisi olla osasyynä siihen, että tänään tuli turpaan 4-0. On totuuden nimissä sanottava, että vastustajan paras pelaaja oli ekan puoliajan ukkosmyrsky. Erasmusten liukastellessa ilman nappuloita oli heidän helppo tykittää kolme maalia. Pelasin ehkäpä parhaan futispelini koskaan. Loistava fiilis, kuten hyvän urheilusuorituksen jälkeen ainakin.
ps. Euroviisujen hauskin blogi on tämä.
Tieto tästä herätti edes jonkunlaista vastakaikua jopa välimeren väessä. Euroviisut sen sijaan.. hehheh, mielipide tuntuu olevan välillä EVVK - EVVVVVK. Enkä kyllä ihmettele, sillä itsekään en ole tapahtumaa katsonut, paitsi viime vuonna sattumalta olin lauantai-iltana kotona. Unohtumattomin euroviisukokemukseni on vuodelta 2003, jolloin elin koko lauantaipäivän euroviisuhuumassa kuunnellen loppumattomalta kasetilta turkin voittobiisiä '02 sekä muuta turkkimusiikkia speksin hautajaisissa. Ryhmien tehtävänä taisi olla hyppiä kivia pitkin Bosborinsalmen yli Turkkiin ja takaisin mahdollisimman nopeasti. Eurooppalaisille ystäville tarjottiin luonnollisesti olutta salmen toisella puolella, sillä EU:iin oli kova hinku jo silloin.Oluesta puheenollen, eilinen Olomouc Pivnici Festival viihdytti Tiagoa, Benia ja Carolea kovasti. Oli reilut 20 panimoa, paikallisia rocknimiä ja sikaa vartaassa. Ei tappeluita, ei öriseviä ihmisiä, ei poliiseja tahi ambulansseja. Oikein mukavaa.
Edellisenä päivänä, siis torstaina, kävimme tutustumassa vanhaan luostariin kunnostettuun sotilassairaalaan. Loppujen lopuksi siellä ei ollutkaan museota tai opastettua kiertokäyntiä, mutta rakennus oli joka tapauksessa siistein ja makein sairaala ikinä. Vierailun jälkeen istuimme Tiagon, Charlenen ja Caron kanssa jäätelöllä ja puheenaiheista pisin keskustelu syntyi erilaisita gradujärjestelmistä. Jäi sellainen kuva, että Suomessa graduja tehdään useammalla alalla kuin muualla ja jopa medisiinarit tekevät hieman tutkimusta syventävien opintojen myötä (kyllä, kuulostaa tylsältä, mutta keskustelu oli mielenkiintoinen, uskokaa pois).Palasimme Nerediniin, näimme olutta jakavan vanhan raitiovaunun ja päädyimme tsekkiläisten kanssa istumaan terassille ja nauttimaan Tokaye-viiniä Unkarista. Sitten Silvian läksiäis-illallinen ja Taon läksiäiset Euroviisu-semifinaalin pyöriessä ruudussa.
Jalkapallojoukkueemme taktiikkapalaveri viime yönä pubissa taisi olla osasyynä siihen, että tänään tuli turpaan 4-0. On totuuden nimissä sanottava, että vastustajan paras pelaaja oli ekan puoliajan ukkosmyrsky. Erasmusten liukastellessa ilman nappuloita oli heidän helppo tykittää kolme maalia. Pelasin ehkäpä parhaan futispelini koskaan. Loistava fiilis, kuten hyvän urheilusuorituksen jälkeen ainakin.ps. Euroviisujen hauskin blogi on tämä.
Tuesday, May 8, 2007
Lomaviikko
Syventävien kirjoittaminen sai hetkeksi jäädä, sillä vanhemmat tulivat käymään. Juuri sopivaan aikaan, ei liian lähellä Erasmus-lopputohinoita eikä toisaalta pääsiäisen tienoilla, vaan juuri sopivasti nyt. Tutustuimme kaupunkiin, söimme eri paikoissa ja matkustimme torstaina Itävaltaan. Melkin luostari oli hämmästyttävä ja Wachaun laakso upea.
Palatessani Wienistä todella hämmästyin kuinka iso muutos rajan yli meneminen onkaan. Olin jo aika lailla tottunut siihen, että paikat ovat hiukan rempallaan ja sinne päin. Itävaltalainen kolisematon, hiljainen, ilmastoitu, valaistu ja nopea juna suihki läpi maaseudun jota koristavat lukemattomat tuulivoimalat. Kunnes Breclavin rajakaupungissa näkymä muuttuu ruosteiseksi, samoin juna.
Odotan mielenkiinnolla miltä Suomi näyttää palatessa. Metsäiseltä varmasti, mutta jotenkin luulen havaitsevani että tsekkiläisellä kaupunki- ja maaseutukuvalla on enemmän yhtenemiskohtia kuin tiptop-saksalaisella näkymällä. Enkä hesarin mielipidekeskustelun pohjalta luomani kuvan pohjalta usko, että tuulimyllyjä jatkossakaan Suomessa liiemmälti nähdään. Harmi, minusta ne eivät maisemaa rumenna. Se olkoon tämän päivän ilmastopoliittinen kannanottoni.
Badenin, Wienin lentokentän, lenttokenttäjunan, St. Augustinus-kirkon, Albertine-museon ja junailun jälkeen pelasin futismatsissa Erasmusjoukkueen väreissä. Koska kansallisuuksia oli monia, päätimme pelata valkoisissa, sillä se sisältää kaikki värit. Matsi lääkiksen englanninkielisessä ohjelmassa opiskelevia vastaan päättyi 1-2 meidän voittoon. Kirjataan maalintekijöiksi Ricardo ja Stijn (rp.). Illalla Ossin syntymäpäiväbileet a.k.a. vodka-party oli voiton takia kenties vieläkin lennokkaampi monien osalta kuin olisi voinut arvata. Minulla oli todella hauska ilta varsinkin Ricardon, Caron ja Charlenen kanssa.
Viikko on alkanut mukavasti. Ulkona kavereiden kanssa syömässä, kirurgian opiskelua ja välillä vesisodan tarkkailua ikkunasta. Nyt ukkostaa, ja pidän siitä.
Palatessani Wienistä todella hämmästyin kuinka iso muutos rajan yli meneminen onkaan. Olin jo aika lailla tottunut siihen, että paikat ovat hiukan rempallaan ja sinne päin. Itävaltalainen kolisematon, hiljainen, ilmastoitu, valaistu ja nopea juna suihki läpi maaseudun jota koristavat lukemattomat tuulivoimalat. Kunnes Breclavin rajakaupungissa näkymä muuttuu ruosteiseksi, samoin juna.
Odotan mielenkiinnolla miltä Suomi näyttää palatessa. Metsäiseltä varmasti, mutta jotenkin luulen havaitsevani että tsekkiläisellä kaupunki- ja maaseutukuvalla on enemmän yhtenemiskohtia kuin tiptop-saksalaisella näkymällä. Enkä hesarin mielipidekeskustelun pohjalta luomani kuvan pohjalta usko, että tuulimyllyjä jatkossakaan Suomessa liiemmälti nähdään. Harmi, minusta ne eivät maisemaa rumenna. Se olkoon tämän päivän ilmastopoliittinen kannanottoni.
Badenin, Wienin lentokentän, lenttokenttäjunan, St. Augustinus-kirkon, Albertine-museon ja junailun jälkeen pelasin futismatsissa Erasmusjoukkueen väreissä. Koska kansallisuuksia oli monia, päätimme pelata valkoisissa, sillä se sisältää kaikki värit. Matsi lääkiksen englanninkielisessä ohjelmassa opiskelevia vastaan päättyi 1-2 meidän voittoon. Kirjataan maalintekijöiksi Ricardo ja Stijn (rp.). Illalla Ossin syntymäpäiväbileet a.k.a. vodka-party oli voiton takia kenties vieläkin lennokkaampi monien osalta kuin olisi voinut arvata. Minulla oli todella hauska ilta varsinkin Ricardon, Caron ja Charlenen kanssa.
Viikko on alkanut mukavasti. Ulkona kavereiden kanssa syömässä, kirurgian opiskelua ja välillä vesisodan tarkkailua ikkunasta. Nyt ukkostaa, ja pidän siitä.
Subscribe to:
Posts (Atom)