Mennään ulos

Kuluneella viikolla tapahtui taas kaikenlaista. Olen nauttinut olostani ja akateemisesta vapaudesta. Opiskellut ja kirjoittanut kun hyvältä tuntuu. Ei huomattavan paljon muttei ihan vähääkään, ja olen ollut tyytyväinen, kun päivittäin olen kyennyt olemaan tuottelias. Syväreiden kirjoittaminen ulkomailla sujuu varsinkin silloin, kun koko opiskelija-asuntola tuntuu nukkuvan eli aamupäivällä. Myöskään yliopiston verkon lukuoikeudet tuntuvat olevan jopa kattavammat kuin Turussa, mikä on ollut hienoa huomata. Säästän teidät enemmältä opiskeluasialta ja kerron hieman mitä iltaisin on tapahtunut.

Kiitos blogia seuranneille ja kommentoineille, on aina mukava lukea tai kuulla ajatuksia Suomesta, Sveitsistä tahi Englannista. Pääasiassa olen toki itselleni tätä muistoksi Erasmus-ajasta kirjoittanut ja jo nyt on ollut hauska palata hetkiin helmikuussa. Tämä mielessä kertailen nyt viikon tapahtumista. Maanantaina lihasten särkeminen jalkapallomatsin jäljiltä alkoi ahdistaa siinä määrin, että tein palauttavan lenkin läheiselle järvelle, kävin uimassa ja nautin kesäisestä ilmasta. Illalla kävin Tiagon, Caron, Martan ja Benin kanssa rumpukonsertissa U-klubilla, jossa 7 rumpalia tykitti 60 rumpua. Tämän jälkeen söimme pizzaa Captain Morganissa, jossa Isicilla sai yhtä tilattua kohti yhden kaupan päälle. Sitten pyörimme Martan synttäreille vielä hetkeksi.

Tiistai-illalla Ben esitteli Belgian partiolaisten "partio 100 vuotta" -juhlallisuuksia Brysselissä. Kaupungin liepeillä oli kymmenkunta leirialuetta, joilta viikonlopun aikana käytiin keskustassa marssimassa, stadionilla ja aktiviteeteissa 150 000 partiolaisen voimin. Viikon aikana myös kotimaan partioasiat olivat mielessä. Kilpailukutsu saatiin julkaistuksi. Kroatialaisten tyttöjen pannukakkukesteillä tarjottiin rasvassa uitettuja lättyjä ja punaviiniä coca colan kanssa. Caroline paljasti salaatinkastikereseptinsä: jugurttia ja pestoa. Siispä keskiviikkona en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kutsua itseni salaatin kera Caron ja Charlenen luo syömään. Nämä oikiksen lasketteluretkellä toisiinsa tutustuneet tytöt ovat asuneet täällä pian 9 kk yhdessä ja saavat siten unohtumattoman yhteisen kokemuksen. Illemmalla en tuntenut itseäni väsyneeksi, joten lähdin mukaan 15min (se pub yliopistonkirjaston kellarissa), jossa höpöteltiin mukavia Lukaksen, puolalaisten ja ranskalaisten kanssa.

Torstai-illalla kutsui teahouse, jossa kokeilin ruisleipäaromiteetä. Ola, Marta, Paula, Ben ja hollannin kielen professori Bus, Caro ja Charlene sekä Alan muodostivat varsin kansainvälisen porukan, jossa aika kului vikkelästi. Caro ja Charlene kutsuivat taasen illalliselle. Illalla maistoin parasta Mojitoa koskaan. Metro-klubilla tsekki yritti iskeä Cecilea, ja saattaessani häntä kotiin kuulin mielenkiintoisen analyysin ranskalaisesta nuorisosta, yliopistoelämästä ja sain toisaalta kertoa minkälaisia ajatuksia suomalaisilla on Ranskasta ja ranskalaisista. Hyviä ja huonoja tottakai, pitäydyin pääasiassa positiivissa. Cecile pahoitteli, ettei Chirac ollut kovin diplomaattinen sanoessaan, että "vain suomalaiset tekevät huonompaa ruokaa kuin englantilaiset, eikä sellaisiin ihmisiin vain voi luottaa."

Perjantaina aloitimme illan pelaamalla biljardia, kävimme illallisella isolla porukalla ja Konviktissa vietin useita tunteja ennen siirtymistä muiden mukana yökerhoon. Illan teema oli European Student Networkin järjestämä läksiäisjuhla, siis käytännössä kutsu että kaikki kokoontuvat Konviktiin. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja, joista osaa en ollut tavannut helmi-maaliskuun jälkeen vaikka samalla kampuksella asutaankin. Moni toki oli enemmän tuttu lukuisista kämppäkekkereistä, ja näistä illoista ilta Konviktissa itse asiassa erosi lähinnä siten, että tilaa oli enemmän ja äänentoisto parempi. Sekä pöytäfutis, eikä toisaalta resepsuunin tyttöä huutamassa ovelta "Spottoornoo".

Lauantaina pelasimme jälleen futista lääkisläisten kanssa, tällä kertaa sekoitetuin joukkuein. Todella nautin pelaamisesta vasemmalla puolustuksessa. Pelasimme 4+3+3-taktiikalla, joten laitapuolustajana sain juosta auttamaan hyökkäystä ja sehän sopi omaan ei niin tekniseen kikkailuun vaan enemmänkin fyysiseen kuntoon perustuvaan pelityyliini.