On se jännä juttu tuo media

Olen elänyt nelisen vuotta enemmän tai vähemmän ilman televisiota. Viimeiset tv-sarjat, joita oikein todella seurasin taisivat olla Frendit ja the Fast Show. Näillähän pääsee onneksi jo keskusteluun mukaan, jos se ajautuu töllötintasolle. Kevään aikana aikaa on tuntunut riittävän paljon enemmän kuin aikaisemmin, joten olen ehtinyt paikata aukkoa kulttuuriperinnössäni (voikohan näin sanoa suomeksi) ja tutustua sarjoihin, joista en nyt nimeä kuin Pasilan etten vaikuttaisi täysin eilisen teeren pojalta. On se jännä juttu, miten viihdyttävää paikallaan istuminen ja naureskelu voi olla. Ettei liikkeessä koko ajan tarvi olla. Ajatteluun vaikuttaa se voi. Voi vaikuttaa niin. Hyvä asia. Onko? En tiedä, otan lääkkeet.

Osallistuin huvikseni poliitiikan opiskelijoiden kurssille, joka käsitteli kansainvälisiä konflikteja, niiden syitä ja seurauksia. Oppiminen tapahtui katsomalla elokuva, jonka jälkeen kuunneltiin lyhyt opiskelijoiden tekemä alustus, jonka jälkeen keskusteltiin ja väiteltiin. Kurssin ajankohta keskiviikkoiltapäivä sopi hyvin aikatauluuni. Ihan jokaiselle movie-classille en ehtinyt, mutta näin seuraavat elokuvat, jotka myös pisteytän.
Invisible Children, 8+, jenkkinuorten tekemä musiikkivideohenkinen kooste Ugandan lapsisotilaista, koskettava siihen asti kunnes päästään lopputeksteihin sisällytettyihin "mitä juuri sinä voisit tehdä --> leivo pikkuleipiä --> kutsu kaverit --> kerää rahaa --> valonsäteet leviävät Amerikasta Afrikkaan ja infrastruktuuri rakentuu itsestään" -ajatuksiin. Ei edes paatuneen positiivinen partiomieleni liikahtanut tämän jälkeen. Mutta ajatus ja tarkoitus on tietysti hyvä, ja jos tämä ja ne mustat pakettiautot vetoavat nuoriin, niin mikäs siinä.

Blood Diamond, 8½. Tarina kansainvälisen timanttikaupan ja paikallisten konfliktien yhteydestä, siitä miten sotapäälliköiden on mahdollista ylläpitää valtaansa rahoittamalla sitä timanteilla, jotka salakuljetetaan konfliktialueilta ja veritimantit pestään puhtaiksi naapurimaassa.

Lord of War, 9½, kansainvälinen asekauppa ja miten tähän päädyttiin kylmän sodan jälkeen. Syriana, 9, monimutkainen öljyn ympärille kietoutuva kertomus. Jarhead, 7½, ensimmäinen Irakin sota perusjantterin näkökulmasta. Bloody Sunday, 8+, Pohjois-Irlanti. Al Goren Inconvinient Truth ei mahtunut kurssikalenteriin, mutta sitä sivuttiin keskusteluissa niin useasti, että sekin tuli katsottua.


Paperitiedotusvälineiden puutteessa olen lukenut netti-HS:ää sekä muutamia ulkomaita analysoivia blogeja: Zurich, Osmon matkaa välimerelle, Iran, Lajinsa Viimeinen.