Ilta ja päivä toisensa jälkeen Olomoucin old town näyttää kauniilta. Suihkulähteitä, kunnostettuja julkisivuja, kaupungintalo. Kaupunkiin tutustuminen tuntuu välillä vaikeammalta kuin ihmisiin tutustuminen; kielimuurin takia pääseminen nähtävyyksien sisälle voi olla hankalaa. Riippuu tietysti, olenko matkassa puolalaisten tsekinopiskelijoiden kanssa vaiko ranskalaisten, joilta viime lukukauden alun tsekinopinnot ovat jo täysin unohtuneet.
Maanantaina tutustuin Saif'iin. Hän on Pakistanista, lääkärin poika ja sillä tapaa ollut etuoikeutettu saamaan hyvän koulutuksen Englannissa ja nyt Tsekissä. Sekä käymään treffeillä 12 turvamiehen kanssa. Mulla on tunne, että hän välillä liioittelee, mutta on puolitusinaakin gorillaa perässä jotain. Höpöhöpö-vitsailu on tietysti asia erikseen ja huumorintajumme on jossain määrin samanlainen. Tiistaina lounaalla hän kertoi saaneensa edellispäivän lounaskeskustelustamme idean. Hänen perheensä omistaa lääkeyhtiön, joka maahantuo ja markkinoi geneerisiä lääkkeitä. Saif aikoo olla Pakistanin suurin (ja ainoa) suomalaisten parkinsonintauti-lääkkeiden maahantuoja. 150 miljoonaa asukasta tarkoittaa melkoisia markkinoita.
Keskiviikkona kävin U-klubin väsyttämänä pizzalla hänen kämpällä ja juteltiin niitä näitä. Kuten mitä Suomen suurimman lääkeyhtiön varatoimitusjohtajalle kuuluu.
Keskustelut maailmanpolitiikasta saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun toinen osapuoli on keskeltä kriisejä. Saif esitti näkemyksensä siitä, miksi Pakistanilla on viimeiset 10 vuotta mennyt taloudellisesti lujaa: koska öljyä virtaa sen kautta Kiinaan ja Venäjälle sekä satamien kautta Eurooppaan, ystäviä riittää. Intian kanssa rauhanprosessi etenee, ja USA jää yksin itkemään. Ihan looginen ajatusketju, taustalla lienee kuitenkin asioita, joita emme kahden tunnin jutustelussa ehtineet huomioida. Yritin kuitenkin rohkaista Saifia kirjoittamaan teoriastaan esimerkiksi CNN:lle.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment